Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aaltolaisille apurahoja Wihurin rahastosta

Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan sai 35 henkilöä Aalto-yliopistosta. Valtaosa apurahoista kohdistuu väitöskirjatyöhön.
Three scientists working in a laboratory

Jenny ja Antti Wihurin rahasto myöntää vuosittain apurahoja tieteen aloilla tehtävään tutkimustyöhön, taiteellisen toiminnan harjoittamisen ja taiteen kokemisen edellytysten luomiseen sekä osallistavan kansalaisyhteiskunnan edistämiseen.

Kevään yleisestä apurahahausta rahoituksen saaneissa on 35 henkilöä sekä yksi laitos Aalto-yliopistosta.  Myönnetyt apurahat ovat yhteissummaltaan 694 000 euroa, ja niistä valtaosa, 30 kappaletta, kohdistuu väitöskirjatyöhön. Muut apurahat kohdistuvat tutkimukseen, julkaisemiseen sekä tieteellisen tapahtuman järjestämiseen. Apurahan saajia on kaikista Aallon korkeakouluista.

Kaiken kaikkiaan Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa tänä vuonna 13,2 miljoonaa euroa tieteen (61 %), taiteen (22 %) ja yhteiskunnallisen toiminnan (17 %) hankkeille apurahoina, palkintoina ja muuna tukena. Tuesta suurin osa eli 9,2 miljoonaa euroa, myönnettiin toukokuussa 2021 järjestetyn yleisen apurahahaun kautta. Apurahansaajia on yhteensä 447. Suurin osa apurahansaajista tekee apurahalla tieteellistä tutkimusta. Jakosumma sisältää 183 väitöskirja- tai post doc -apurahaa, joista kokopäiväisiä apurahoja on 132.

Säätiö vastaanotti keväällä yli 5100 hakemusta. Hakemusmäärä laski edellisvuodesta vajaat 9 %, ja hakijoista lähes 9 %:lle myönnettiin apurahaa.

Myönnetyt apurahat korkeakouluittain näet alta.

Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan saaneet korkeakouluittain

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.