Uutiset
Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
Hukkapuusta kantavaksi rakenteeksi – yksinkertainen laskelma voi muuttaa tapaa, jolla hyödyntää luonnonmuodostunutta puuta
Arkkitehti Jaakko Torvinen on tutkinut haarautuneita ja kaarevia tukkeja, jotka voisivat soveltua kantaviksi rakenteiksi.
Ebook Centralin henkilökohtaisen käyttäjätilin kirjautumistapa muuttuu ti 9.6.2026
Henkilökohtaista käyttäjätiliä tarvitaan mm. oman kirjahyllyn luomiseen, e-kirjojen lataamiseen offline-käyttöön sekä muistiinpanojen ja kirjanmerkkien tekemiseen kirjoihin.
Tutkimukselle ja opetukselle paikallinen yhdyskäytävä suurelle kielimallille
Aallon tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille tarjolla turvallinen tapa rakentaa suuria kielimalleja hyödyntäviä työkaluja
Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle
Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai liity monitieteiseen ohjelmaan, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”
Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.
Mitä radikaali luovuus on käytännössä – haastattelusarja tarjoaa näkökulmia uuteen ajatteluun
Radikaalin luovuuden haastattelusarjan keskusteluissa nousevat esiin luovuus, epävarmuus, yhteistyö ja rohkeus kokeilla.
Kurkista Lohjan historiaan kivikaudelta 2000-luvulle – virtuaalinäyttely säilöö kulttuuriperintöä kestävästi
MeMo-instituutti on toteuttanut Lohjan museon puretusta kulttuurihistoriallisesta näyttelystä saavutettavan 3D-virtuaalinäyttelyn verkkoon.
Kolmen Tampereen asuinalueen vertailu paljastaa: tiivis rakentaminen synnyttää samankaltaisia asuinalueita, joissa viherympäristöä on vähän ja läpäisemättömiä pintoja paljon
Tutkijat tarkastelivat kaupungin kasvun vaikutusta viherrakenteeseen kolmella asuinalueella Tampereella.
Metsäteollisuuden sivutuotteista kestäviä materiaaleja
Tekniikan tohtori Sahar Babaeipour tutki, miten ligniinin nanopartikkeleita voitaisiin hyödyntää kierrätettävissä pakkaus- ja tekstiilipinnoitteissa. Hänen Aalto-yliopistossa tekemänsä tutkimus tukee uusiutuvien vaihtoehtojen kehittämistä fossiilipohjaisille materiaaleille.
Aalto-yliopisto on mukana neljässä tutkimushankkeessa Business Finlandin merkittävässä rahoitushaussa
Näytönpaikka-rahoituksen saaneissa hankkeissa kehitetään valtakunnallinen terveydenhuollon tekoälymalli, teknologiaa kvanttitietokoneiden skaalaamiseen, uuden tarkkuustason kuvantamista ja kvanttilaskentaa monimutkaisten biologisten ongelmien ratkaisuun.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Neljälle fysiikan tutkijalle merkittävä rahoitus Jane ja Aatos Erkon säätiöltä
Hankkeissa etsitään ratkaisua muun muassa kvanttitietokoneiden ylikuumentumiseen ja lasipintojen huurtumiseen.
Singapore haki oppeja Building 2030:n menestysmallista
Aalto-yliopiston ja 16 yrityskumppanin konsortio on herättänyt kansainvälistä huomiota jo vuosien ajan eri seminaareissa ja tutkimusjulkaisuissa. Toukokuussa 2026 se sai Singaporesta vieraita, jotka halusivat ymmärtää, miten jo 10 vuotta toiminut ryhmä on onnistunut kehittämään Suomen rakennusalaa.
Sijoittamisesta on tullut suomalaisten arkea – tutkimus murtaa myytin säästötilikansasta
Professori Samuli Knüpfer selvitti suomalaisten osake- ja rahastosijoittamista. Sijoittaminen on Suomessa Ruotsin jälkeen toiseksi yleisintä.
Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä
Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.