鶹ý

Uutiset

Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle

Tule mukaan tapaamaan alan ja akateemisen maailman huippuasiantuntijoita sekä kehittämään osaamistasi viestinnässä, immateriaalioikeuksissa ja liiketoiminnassa tulevaa uraasi varten.

Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai valitse meidän uusi monitieteinen ohjema, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.
Henkilö puhuu valoisassa luokkahuoneessa kahden istuvan henkilön kanssa

Olemme innoissamme saadessamme ilmoittaa Aalto Inventors -innovaatiokoulutusohjelman avautumisesta uusille aloille tulevana lukuvuonna!

Aalto Inventors on tutkijoille suunnattu innovaatio-ohjelma, jonka avulla voit löytää työsi potentiaalin ja muuttaa tieteelliset läpimurrot yhteiskunnalliseksi vaikuttavuudeksi. Ohjelma on suunniteltu ensimmäiseksi kosketukseksi innovaatioihin, joten aiempaa kokemusta ei tarvita. 

Ohjelman aikana pääset tapaamaan alan parhaita asiantuntijoita, yrittäjiä ja muita tutkijoita, kuulet heidän tarinoitaan ja rakennat ammatillista verkostoasi. Samalla kartutat sovellettavia taitoja viestinnästä, rahoituksesta, immateriaalioikeuksista, idean validoinnista ja liiketoiminta-ajattelusta, joista on hyötyä tulevalla urallasi.

Tulevana lukuvuonna on suunnitteilla seuraavat ohjelmat:

Syksy 2026: AI • Bioteknologia • Monitieteinen ryhmä
Kevät 2027: Vesitalous • Mineraalit • Medtech

Ohjelma on ollut käynnissä nyt kokonaisen vuoden ja saanut erinomaisen palautteen osallistujilta: yleisarvosana 4,3/5 ja NPS-pisteet 49 ”Great”. Voit lukea lisää ensimmäisestä pilotista uutisesta äää ja ohjelman kokonaisarviosta Inventors-sivulta äää.

Opin paljon omista vahvuuksistani ja näkemään, miten ideani ja tutkimukseni voivat olla osa jotakin suurempaa. Nämä oivallukset tulevat olemaan hyödyllisiä ja motivoivia myös tutkimustyössäni, koska näen nyt paremmin sen todellisen, käytännönläheisen motivaation sen taustalla.

Osallistujan palaute

Miksi kannattaa osallistua?  

  • Kehitä taitojasi tulevaa uraasi varten: opi, miten luot vaikuttavuutta, hankit rahoitusta ja suojaat ideasi
  • Asiantuntijoiden ohjaus: saa mentorointia akateemisen maailman, teollisuuden ja juridiikan ammattilaisilta ja opi navigoimaan innovaatioekosysteemissä
  • Laajenna verkostoasi: tutustu muihin tutkijoihin, alan asiantuntijoihin ja yrittäjiin omalla alallasi
  • Virallinen tunnustus: saat todistuksen ohjelman suorittamisesta + mahdollisuuden ansaita 3 opintopistettä
  • Jatkuva tuki: liity kasvavaan Inventors-alumniverkostoon saadaksesi jatkuvaa tukea ja yhteistyömahdollisuuksia 

Kuka voi osallistua?

Aalto Inventors on suunnattu uransa alkuvaiheessa oleville tutkijoille – tohtorikoulutettaville, postdoceille ja muulle henkilökunnalle – jotka ovat kiinnostuneita työnsä yhteiskunnallisista ja kaupallisista mahdollisuuksista.

Haluamme rohkaista jokaista uteliasta mieltä osallistumaan: ohjelma on suunniteltu ensimmäiseksi kokemukseksi innovaatiosta, joten osallistuminen ei vaadi aiempaa osaamista tai valmiita keksintöjä.

Ohjelma koostuu 8 koulutuskerrasta, jotka järjestetään Aallon kampuksella Espoossa. Yksityiskohtaiset tiedot koulutuksista, osallistumisesta ja aikataulusta julkaistaan ilmoittautumisen alkaessa.

Miten pääsen mukaan?

Merkitse jo kalenterii: kaikille avoin ilmoittautuminen syksyn ohjelmiin alkaa elokuun alussa 2026 ja kevään ohjelmiin marraskuussa 2026. Jos olet kiinnostunut osallistumaan ohjelmaan ja haluat ilmoituksen, kun ilmoittautuminen alkaa, liity postituslistallemme nyt äää

Erilaisia laattoja ja pyöreä kappale, joiden pinnat hohtavat valkoisella taustalla.

Aalto Inventors

Ota ensimmäinen askel innovaatiomatkallasi ja selvitä oman tutkimuksesi tarjoamat mahdollisuudet.

Innovation School
Ihmisten ryhmä istuu pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden ja välipalojen kanssa, keskustellen modernissa toimistossa.

Jätä yhteystietosi ja saat tiedon, kun uusi Inventors-ohjelma alkaa sinun tutkimusalalla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026