Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Yrityksen anteeksipyyntöä seuraa usein osallisten hiljentäminen ja skandaalin unohtaminen

Tutkimuksen mukaan yritykset vähättelevät ongelmaa ja yrittävät siirtää huomion muualle.

Aalto-yliopiston ja Cass Business Schoolin tutkimuksen mukaan suuret yhtiöt yrittävät usein selvitä yhteiskuntavastuuta koskevista virheistään pyytämällä ensin anteeksi ja sitten hiljentämällä asianosaiset. Tämän jälkeen ne yrittävät kätkeä tapahtumasta muistuttavat jäljet. Näin tehdessään yritykset ottavat riskin, koska unohtamalla tapahtuneen ne saattavat tehdä saman virheen myöhemmin uudestaan.

Tohtorikoulutettava Jukka Rintamäki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo, että suuryritykset käyttävät monia tapoja virheistä selviämiseen: vähättelevät virheen aiheuttamaa ongelmaa, vierittävät syyn jollekin joukolle ja yrittävät siirtää huomion muihin asioihin.

– Esimerkiksi Volkswagen syytti isomman joukon tekemistä virheistä johtoa ja yksittäisiä ihmisiä, joista osa on jo erotettu, Rintamäki sanoo.

Yritykset tekevät paljon työtä unohtaakseen menneet virheet. Tutkijoiden mukaan yritykset saattavat esimerkiksi hankkiutua eroon ihmisistä, jotka muistavat, mikä meni vikaan. Nämä ihmiset joko työnnetään yhtiössä syrjään tai saadaan jättämään yhtiö. Yritykset myös peittävät jäljet poistamalla maininnat virheistä eri yhteyksissä sekä hankkiutumalla eroon virheisiin liittyvistä koneista ja teknologiasta.

Kahdenlaisia vaikutuksia

Tutkijoiden mukaan virheiden unohtamisella on kahdenlaisia vaikutuksia. Yhtäältä virheiden unohtaminen auttaa yritystä luomaan myönteisen käsityksen itsestään ja jatkamaan eteenpäin. Toisaalta tutkijat pitävät kuitenkin riskinä sitä, että virheet unohtaessaan yritykset toistavat vanhat erheensä.

Virheen selkeää anteeksipyyntöä tutkijat pitävät yrityksiltä järkevänä käytöksenä. Mitä nopeammin yritys ottaa täyden vastuun teostaan ja pyytää virhettään anteeksi, sitä nopeammin osalliset ovat valmiita antamaan vanhan asian olla.

Tutkimuksen ovat tehneet yhdessä Aalto-yliopiston ja lontoolaisen Cass Business Schoolin tutkijat. Tutkimus esittelee esimerkkejä useiden eri yritysten toiminnasta yhteiskuntavastuuseen liittyvissä virheissä. Volkswagenin toimintaa ei ole esitelty tässä tutkimuksessa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tohtorikoulutettava Jukka Rintamäki
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
jukka.rintamaki@aalto.fi
Puh: 050 320 9789

Artikkeli: Sébastien Mena, Jukka Rintamäki, Peter Fleming and André Spicer On the forgetting of corporate irresponsibility julkaistaan Academy of Management Review -lehdessä

Artikkelin voi jo lukea verkossa

Sébastien Mena, Peter Fleming ja André Spicer ovat Cass Business Schoolin tutkijoita.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.