鶹ý

Uutiset

Vuoden 2022 tekniikan alojen promootiossa ennätysmäärä uusia tohtoreita

Yliopistomaailman arvokkainta akateemista juhlaa vietettiin Otaniemen kampuksella 17. kesäkuuta. Edellinen tohtoripromootio järjestettiin vuonna 2019 ja vuosittaista perinnettä jouduttiin lykkäämään kaksi kertaa. Tästä johtuen tänä vuonna Dipolissa järjestetyt juhlallisuudet olivat ennätyssuuret.
Juhlapukuihin sonnustauneet ihmiset laskeutuvat portaita alas kohti kameraa

Tänä vuonna promovoitavana oli 531 uutta tohtoria. Naisten osuus kasvoi edellisvuosista ja oli noin neljäsosa kaikista tohtoreista. Juhlalliseen promootion osallistui 153 uutta tohtoria ja 10 Aallon kunniatohtoria. Lisäksi promovoitiin 23 uutta riemutohtoria, eli 50 vuotta aikaisemmin tohtoreiksi valmistuneita henkilöitä.

”Parhaimmillaan ja puhtaimmillaan opetuksen ja tutkimuksen laadun, uudistumisen ja vaikuttavuuden parantaminen kulkevat käsi kädessä. Yhtenä tärkeimmistä yliopiston laadun, uudistumisen ja vaikuttavuuden mittareista olette te, uudet tekniikan tohtorit, tulevaisuuden tekijät!”, sanoi professori Maarit Karppinen, joka toimi juhlan promoottorina.

Tämän vuoden tapahtumassa oli merkittävää myös se, että tekniikan alan promootion johdossa oli kolme naista. Professori Karppisen lisäksi tapahtumaa johtivat provosti Kristiina Mäkelä ja kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

Päivän seremoniaan osallistui yli 600 ihmistä, joista osa seurasi tapahtumaa korkealaatuisena suoratoistona Dipolin Lumituuli-auditoriossa.

Lämpimät onnittelut promovoiduille!

Katso tallenne tilaisuudesta

Tapahtuman tallenne on katsottavissa .

Aallon tekniikan alan promootio 2022
Aallon tohtoripromootio. Kaksi henkilöä katsomassa kameraan ja kohottamassa kuohuviinilasia, taustalla juhlakansaa.
Uudet tohtorit jonottavat lavalle. Taustalla Tiedon liekki heijastettuna valkoiselle seinälle.
Frakkeihin ja juhlapukuihin sonnustautuneet ihmiset hymyilevät kuohuviinilasit käsissään
Juhla-asuihin sonnustautuneet tohtorit istuvat ja taputtavat käsiään
Frakkeihin pukeutuneita laulajia lavalla
Ihmisiä juhlaillallisella pöytien ääressä
Ihmisiä tanssimassa tohtoripromootion illallisjuhlassa
Valokuvat: Aalto-yliopisto / Heli Sorjonen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu: