Veera Tolvasen maisema-arkkitehtuurin diplomityölle Lappset-palkinto
Tolvasen diplomityö ”Tulevaisuuden urbaanit olohuoneet puistoissa - uusia rahoituskeinoja Helsingin puistoille” on soveltava tutkimus Helsingin puistojen uusista resursointi- ja rahoituskeinoista. Työssä etsitään ratkaisuja puistojen nykyiseen niukkaan rahoitukseen ja esitellään esimerkkikohteiden avulla toimintamalleja, jotka edistäisivät elävää puistokulttuuria.
Lappset-toimikunta toteaa, että Tolvanen on tarttunut tärkeään ja samalla laajaan, monialaiseen ja haastavaan aihepiiriin, joka on edellyttänyt myös liiketalouden osaamista ja soveltavan tutkimuksen menetelmien tuntemista. Työ on sisällöltään ansiokas kokonaisuus, josta heijastuu tekijän oma innostus aihetta kohtaan. Opinnäytteen tulokset ovat Helsinkiä laajemmin sovellettavissa ja työ voikin toimia käsikirjana, joka välittää tietoa puistojen kehittämisestä uusien resursointi- ja rahoitusmallien avulla.
Lappset-stipendi on palkinto parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä, joka myönnetään vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ansiokkaalle diplomityön tekijälle. Palkinnon suuruus on 1700 euroa ja sen lahjoittaa Lappset Group Oy.
Lue lisää uutisia
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla
Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.