Uusi yhteistyöverkosto rakentaa Pohjoismaista globaalia tekoälyosaamisen keskusta
Nordic Five Tech -yliopistoverkosto vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä tekoälyn tutkimuksessa, koulutuksessa ja innovaatioissa uudella yhteistyöverkostolla. Nordic Artificial Intelligence Networkin tarkoituksena on tuoda yhteen jo olemassa olevaa osaamista ja houkutella uusia osaajia.
”Tekoäly muuttaa maailmaa, ja Pohjoismaiden on oltava eturintamassa tässä muutoksessa. Nordic Artificial Intelligence Network kokoaa osaajat yhteen ja auttaa näin tekemään Pohjoismaista globaalin tekoälyosaamisen keskuksen”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
Verkoston toiminta käynnistyy jo vuoden 2019 aikana. Lähivuosina se vahvistaa tutkimusyhteistyötä, edistää koulutusresurssien jakamista sekä tutkii ja jakaa parhaita teollisuusyhteistyön malleja. Tavoitteena on myös viestiä pohjoismaisten tekoälyosaamisen tasosta ja lisätä kilpailtua rahoitusta sekä kansallisista että eurooppalaisista lähteistä.
Nordic Five Techiin kuuluu viisi johtavaa pohjoismaista tekniikan yliopistoa: Aalto-yliopisto, Ruotsista Chalmersin teknillinen korkeakoulu ja Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu (KTH), Tanskan teknillinen korkeakoulu (DTU) sekä Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTNU). Kaikilla viidellä ylipistolla on omia tekoälyyn keskittyviä tutkimusinstituutteja ja -keskuksia. Päätös Nordic Artificial Intelligence Networkin perustamisesta tehtiin rehtorien tapaamisessa 26. huhtikuuta.
äپdz:&Բ;
Ville Kyrki
Professori, Älykkäät koneet
ville.kyrki@aalto.fi
050 408 2035
Lue lisää uutisia
Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta
Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00
Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle
Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai liity monitieteiseen ohjelmaan, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.