鶹ý

Uutiset

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.

International Design Business Management (IDBM) -maisteriohjelma perustettiin vuonna 1995 ensimmäisenä kolmen suomalaisen yliopiston yhteisenä ohjelmana. Nämä korkeakoulut muodostivat sittemmin Aalto-yliopiston, joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Voidaankin sanoa, että nyt jo 30-vuotiaalla IDBM:llä oli keskeinen rooli Aalto-yliopiston perustamisessa.

ԲԲԾ԰쾱ä Leading for Interdisciplinary Creativity -podcastissa kuullaan niin luovan liiketoiminnan vaikuttajia, opettajia kuin opiskelijoita. Jaksoissa keskustellaan niin menneisyydestä, nykyisyydestä kuin tulevasta, juhlistetaan ohjelman 30-vuotista taivalta ja avataan sekä mielenkiintoisia sisäpiirin näkemyksiä että luovalle alalle ajankohtaisia teemoja.

Podcastin juontajana toimii teollinen muotoilija, design-yrittäjä ja Aalto-yliopiston työelämäprofessori Irina Viippola.

“Halusimme tuoda esille mahtavia ammattilaisia, joilla on jokin yhteys IDBM-ohjelmaan, ja osoittaa, miten kiinnostavia urapolkuja ja osaamista heiltä löytyy. IDBM-yhteisöstä löytyy kiinnostavia tarinoita ja toivomme podcast-sarjan tarjoavan inspiraatiota ja oivalluksia kuuntelijoille.”

Podcastin ensimmäiset jaksot on julkaistu Spotifyssä ja Aalto Podcasteissa. Uusi jakso julkaistaan aina kahden viikon välein ja kaikkiaan jaksoja julkaistaan 8–9 kevään 2026 aikana.

Kuuntele ja nauti!

Klikkaa podcast-jaksoihin ja niiden esittelyihin:
Leading for Interdisciplinary Creativity podcast | Aalto University

IDBM-podcastin ensimmäisen jakson keskustelijat
Podcastin ensimmäisen jakson keskustelijat: Laura Lerkkanen (vas.), juontaja Irina Viippola ja Adithya Varadarajan. Kuva: Aditya Parekh

äپٴDz

IDBM students at IDBM Impact showcasing a digital solution

Ohjelma yhdistää muotoilun ja teknologian globaaliin liiketoiminnan kehitykseen.

A! kampuksella

Podcastit

Podcastimme tarjoavat monipuolista sisältöä vaikkapa oppimisesta, tieteestä, bisneksestä, työelämästä ja filosofiasta. Kuulokkeet korville ja kuuntelemaan!

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.