Tuukka Saarimaa Helsinki Graduate School of Economicsin kaupunkitaloustieteen professoriksi
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Tuukka Saarimaa on nimitetty kaupunkitaloustieteen apulaisprofessoriksi Helsinki Graduate School of Economicsiin. Saarimaa sijoittuu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen ja insinööritieteiden korkeakoulun rakennetun ympäristön laitoksille.
Saarimaan tutkimus VATT:ssa on keskittynyt asuntomarkkinoihin sekä paikalliseen julkistalouteen. Hänen viimeaikaisin tutkimuksensa on käsitellyt julkisesti tuettua asuntotuotantoa, kuntaliitoksia sekä kunnallispolitiikan vaikutuksia kuntien toimintaan.
”Tavoitteeni Helsinki GSE:ssä on kehittää ja lisätä kaupunkitaloustieteen koulutusta ja tutkimusta ja samalla tarjota tutkimukseen perustuvaa tietoa kaupunki- ja asuntopolitiikkaa koskevien päätösten pohjaksi”, Saarimaa kertoo.
Saarimaa väitteli kauppatieteen tohtoriksi Joensuun yliopistosta vuonna 2009. Hänen väitöskirjansa käsitteli omistusasumisen verokohtelua. Ennen VATT:iin siirtymistä Saarimaa työskenteli Itä-Suomen yliopistossa. Hän on myös toiminut vierailevana tutkijana Tuftsin yliopistossa sekä London School of Economicsissa.
Helsinki GSE:n kaupunkitaloustieteen professuurin ovat lahjoittaneet Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit sekä Suomen Kuntaliiton Suomen Kuntasäätiö, Keva ja Kuntarahoitus.
Keväällä 2018 perustetun Helsinki GSE:n tehtävä on nostaa taloustieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen määrää ja laatua Suomessa sekä edistää taloustieteen ja muiden tieteiden yhteistyötä. Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska handelshögskolanin yhteinen yksikkö.
äپٴᲹ:
Tuukka Saarimaa
tuukka.saarimaa@vatt.fi
puh. +358 295 519 444
Lue lisää uutisia
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Positiivinen viestintä ja improvisaatio auttavat kehittämään opiskelijoiden viestintätaitoja työelämän tarpeisiin
Kauppakorkeakoulu uudisti pakollisen ensimmäisen vuoden viestintäkurssinsa.
Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa
Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.