鶹ý

Uutiset

Tutkijat muistuttavat vapun alla: Fyysisten kokoontumisten välttäminen vähentää koronariskiä

Virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat alustavien tulosten mukaan leijua lähellä hengityskorkeutta pidempään kuin aiemmin on uskottu. Siksi vappunakin tulee välttää kokoontumisia ja pitää kohtaamiset mahdollisimman lyhyinä, mahdollisimman suurella etäisyydellä.

Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, VTT:n ja Helsingin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n supertietokoneella tehtyjen 3D-virtaussimulointien avulla.

Huhtikuun alussa julkaistujen alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat leijailla ilmassa pitkään lähellä hengityskorkeutta, ja siksi kokoontumisten välttäminen sisä- ja ulkotiloissa on perusteltua myös vappuna. Samalla pienenee riski pisaratartuntaan, joka voi nykytiedon mukaan syntyä myös oireettoman henkilön välityksellä.

Yhteishanketta koordinoiva apulaisprofessori Ville Vuorinen sanoo, että virtausfysiikan alaan kuuluvat mallinnukset antavat selkeän viestin vapun viettoon valmistautuville juhlijoille. 

”Kokoontumisia kannattaa välttää.  Jos tapaat ihmisiä, tee se mahdollisimman lyhyesti ja säilytä mahdollisimman suuri etäisyys.”

Turvallista ja iloista vappua kaikille! 

äپٴᲹ:

Apulaisprofessori Ville Vuorinen
Aalto-yliopisto
puh. 050 361 1471
ville.vuorinen@aalto.fi

Koronan leviämistä supertietokoneella mallintaneet tutkijat: Tärkeintä on nyt välttää vilkkaita sisätiloja

Neljän suomalaisen tutkimusorganisaation yhteishanke on selvittänyt koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa. Alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä...

Lue lisää
Aerosolipilven mallintaminen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu: