鶹ý

Uutiset

Tutkijat kehittivät infrapunasensoreista aiempaa herkempiä

Uuden teknologian uskotaan olevan suoraan integroitavissa esimerkiksi itseohjautuviin autoihin.
Uusi aiempaa herkempi infrapunasensori tuo hyötyjä moneen eri teknologiaan. Kuva: Aalto-yliopisto / Xiaolong Liu
Uusi aiempaa herkempi infrapunasensori tuo hyötyjä moneen eri teknologiaan. Kuva: Aalto-yliopisto / Xiaolong Liu

Infrapunavalon havaitseminen on olennaista monessa erilaisessa sovelluksessa, aina kaukosäätimistä ja automaattitarkennusjärjestelmistä itseohjautuviin autoihin ja virtuaalilaseihin. Niinpä infrapunailmaisimien, kuten fotodiodien, herkkyyden parantaminen toisi merkittäviä hyötyjä moneen eri teknologiaan.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen infrapunafotodiodin, joka on mm. 35 prosenttia herkempi muihin germaniumkomponentteihin verrattuna tärkeimmällä tietoliikenneaallonpituudella (1.55 µm). 

”Meillä meni lopulta kahdeksan vuotta ideasta toimivuuden todistamiseen käytännössä”, kommentoi professori Hele Savin tuoretta tutkimustulosta.

Tutkijoiden kehittämän teknologian perusideana on valmistaa fotodiodit perinteisen indiumgalliumarsenidi- eli InGaAs-puolijohteen sijaan germaniumista. Germaniumfotodiodit ovat paitsi edullisempia, myös täysin yhteensopivia nykyisessä elektroniikassa käytettyjen puolijohteiden valmistusprosessin kanssa. Tähän asti niiden suorituskykyä infrapunavalon havaitsemisessa on kuitenkin pidetty heikkona.

Savin tutkimusryhmineen onnistui kuitenkin nyt valmistamaan germaniumfotodiodeja, jotka pystyvät hyödyntämään lähes kaiken niiden pinnalle osuvan infrapunavalon.

”Huippusuorituskyky saavutettiin yhdistämällä useita uusia lähestymistapoja: optiset häviöt poistettiin käyttämällä pintananorakenteita, sähköiset häviöt taas minimoitiin kahdella eri tavalla”, selittää väitöskirjatutkija Hanchen Liu, joka valmisti ennätysherkän ilmaisimen.

Ryhmän kokeet osoittivat, että heidän fotodiodinsa ei ainoastaan ylittänyt nykyisten germaniumfotodiodien suorituskyvyn, vaan myös kaupallisten InGaAs-fotodiodien herkkyyden. Uusi teknologia havaitsee infrapunafotonit erittäin tehokkaasti ja toimii hyvin laajalla aallonpituusalueella. Lisäksi uudet fotodiodit voidaan valmistaa helposti nykyisillä tuotantolaitteilla, ja tutkijat uskovatkin niiden olevan suoraan integroitavissa moniin eri laitteisiin.

“Ajoitus ei voisi olla parempi. Nykypäivänä niin monet alat hyödyntävät infrapunasäteilyä, että kyseinen teknologia on jo osa jokapäiväistä elämäämme”, Savin sanoo.

Savin tiimeineen odottaakin nyt innolla, miten heidän teknologiansa vaikuttaa olemassa oleviin sovelluksiin – ja toisaalta mitä uusia käyttötarkoituksia tämä parantunut herkkyys vielä mahdollistaa.

Tutkimus on julkaistu 1.1.2025 Light: Science & Applications -tiedelehdessä.
Linkki julkaisuun:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Filmbot-robotti
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat parantavat mikrokäsittelyn saavutettavuutta

FilMBotin tarkoitus on madaltaa tarkkuustyön kynnystä koulutuksessa, tutkimuksessa ja mikrokokoonpanossa