Torkkumiskapselit äänestettiin voittoon
Lukukauden 2022 alkaessa opiskelijat saivat jälleen ehdottaa ideoita kampuksen viihtyvyyden parantamiseksi opiskelijanäkökulmasta. Ideointi perustui vuosittaiseen "yksi euro jokaiselle opiskelijalle" -osallistavan budjetoinnin projektiin, joka pilotoitiin vuonna 2021 ja sai tänä vuonna jatkoa. Projektin tavoitteena on kehittää kampusta ja sen käyttöä paremmaksi osallistamalla opiskelijat päätöksentekoon. Projektin toteuttamiseen varattiin 13 000 euroa yliopiston budjetista.
Ideoita saatiin runsaasti. Projektin järjestäjät kävivät läpi kaikki ideat, ja valitsivat niistä viisi ehdotusta äänestettäväksi. Jatkoon valituissa ehdotuksissa toteutui ideoinnin tärkeimmän kriteerit, eli opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen, inklusiivisuus, saavutettavuus, kestävyys, budjetti ja toteutuksen aikataulu.
Opiskelijat saivat äänestää voittajaa ehdotuksista marraskuussa. Ääniä annettiin yhteensä noin 400 kappaletta ja voittajaksi äänestettiin ehdotus torkkumiskapseleista kampukselle.
Opiskelijat toivovat kampukselle lisää mahdollisuuksia lepäämiseen kesken päivän. Päiväunet luentojen välillä tai lounaan jälkeen auttavat aivoja virkistäytymään ja parantavat muistia. Torkkumiskapselit olisivat tehokas tapa lisätä opiskelijoiden mahdollisuutta torkkua kampuksella. Ehdotusta perusteltiin myös siten, että enemmän unta voi parantaa opiskelijan oppimistuloksia, onnellisuutta ja energisyyttä.
Voittajaidea toteutetaan kampuksella kevään-kesän 2023 aikana. Projektin myötä on mahdollisuus toteuttaa arviolta 2-3 torkkumiskapselia.
Lisätietoja antaa ACRE:n projektipäällikkö Aapo Pihkala, aapo.pihkala@aalto.fi.
Lue lisää uutisia
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta
Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.