鶹ý

Uutiset

Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi

Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Kuva: Kukka-Maria Rosenlund

Professori Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi. Serna-Guerrero on tällä hetkellä kemian tekniikan ja metallurgian laitoksen johtaja. Hänen pääasiallinen tutkimusalansa on mineraalien prosessointi ja kierrätys. Serna-Guerrero on väitellyt kemian tekniikan tohtoriksi Ottawan yliopistosta vuonna 2010. Hän on toiminut Aalto-yliopistossa useissa tutkimus- ja laitosjohdon tehtävissä vuodesta 2015 lähtien. Hänet nimitettiin vakinaiseen professorin tehtävään (associate professor) vuonna 2023. 

”Minulle on suuri ilo vahvistaa, että Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt professori Rodrigo Serna-Guerreron dekaanin tehtävään. Rodrigo on arvostettu yhteisömme jäsen. Kansainvälisen uransa ja taustansa vuoksi hänellä on arvokasta näkemystä, joka tuo uusia tuulia ajatteluumme ja yhteistyöhömme. Tutkimusalallaan hän on panostanut esimerkillisesti erilaisiin kiertotaloutta käsitteleviin, ulkoista rahoitusta saaneisiin tutkimushankkeisiin. Olen erittäin iloinen, että hän otti dekaanin tehtävän vastaan,” sanoo provosti Kristiina Mäkelä.

Dekaanin tehtävänä on johtaa korkeakoulun toimintaa ja osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista. Dekaani raportoi provostille.

Rodrigo Serna-Guerrero aloittaa tehtävässään 1.12.2026. Dekaanin toimikausi on viisi vuotta. Kristiina Kruus jatkaa Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanina toisen toimikautensa loppuun, eli 30.11.2026 saakka.  Kristiinan kaudella korkeakoulu on edistynyt huomattavasti sekä tutkimuksessa että opetuksessa, ja tätä kehitystyötä jatketaan edelleen.

äپٴᲹ:  
Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Iina Vaajamo
Nimitykset Julkaistu:

Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Ira Matilainen
Yliopisto Julkaistu:

Ira Matilainen uskoo, että erilaisille tarinoille altistuminen luo perustan merkityksellisille kohtaamisille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestintäpäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.