Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Tongji Lounge avautui Otaniemen kampuksella

Kiinalaisen Tongji-yliopiston lounge-tila Aalto-yliopistossa on avaus uudenlaiselle yhteistyölle.

Tongji-yliopiston rehtori Pei Gang ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri avasivat Tongji Lounge -tilan eilen Aallon Otaniemen kampuksella.

Tongji Lounge on Tongji-yliopiston näyteikkuna Suomessa ja portti Kiinaan Aalto-yliopistolle ja sen kumppaneille. Yliopistojen rehtorit Tuula Teeri ja Pei Gang vihkivät tilan käyttöön torstaina iltapäivällä.

‒ Aalto-yliopisto on ollut aktiivisesti läsnä Tongji-yliopiston kampuksella ja Shanghaissa jo lähes viiden vuoden ajan. Saamamme huomio osoittaa, että voimme tarjota tärkeän yhteyspisteen oman väkemme ja kumppaneidemme lisäksi myös lukuisille muille toimijoille. Tongji Loungen myötä uskon, että Tongji-yliopiston merkitys Otaniemessä ja Suomessa näkyy jatkossa vastaavasti, iloitsi rehtori Tuula Teeri.

Aallosta on ollut Aalto Tongji Design Factoryn kautta toistaiseksi vaihdossa yli sata opiskelijaa, opettajaa ja tutkijaa. Siitä on tullut keskeinen vierailukohde myös muun muassa suomalaisille yrityksille ja ministereille.

Korkea-arvoisia tunnustuksia yhteistyölle

Aiemmin tällä viikolla Suomen tasavallan presidentti myönsi Tongji-yliopiston rehtori Pei Gangille Suomen Leijonan I luokan komentajamerkin kiitokseksi poikkeuksellisesta panoksesta Kiina-Suomi-yhteistyön edistämiseen yliopistokoulutuksessa, innovoinnissa ja muotoilussa. Samalla tasavallan presidentti myönsi Tongji-yliopiston professori Lou Yongqille  Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.

Aiemmin syksyllä emeritusprofessori Yrjö Sotamaalle myönnettiin Kiinan Chinese Government Friendship Award -kunniapalkinto. Se on Kiinan korkein ulkomaalaisille asiantuntijoille myöntämä tunnustus.

Kuva: Mikko Raskinen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.