Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Tekniikan päivät 2015: Twiittaava roskis on askel uuteen teolliseen vallankumoukseen

Täyttymisestään twiittaava roskasäiliö voi kuulostaa hassulta, mutta on oikeasti nerokas esimerkki teollisesta internetistä.

Teollisesta internetistä on mullistus, josta on povattu Suomelle ja koko maailmalle uutta teollista vallankumousta. Sillä tarkoitetaan tieto- ja viestintätekniikan soveltamista teollisuudessa ja yhteiskunnassa sekä toiminnan tehostamiseen että uuden lisäarvon synnyttämiseen asiakkaille ja käyttäjille. Kun roskis esimerkiksi varoittaa täyttymisestään automaattisesti, voidaan tyhjennysreitit optimoida, jolloin säästyy aikaa, polttoainetta ja kustannuksia, eivätkä pursuilevat säiliöt enää rumenna pihoja ja puistoja. Kun laivan ohjausjärjestelmän tuottamaa tietoa liitetään kuormitus- ja säätietoon, voidaan energiankäyttöä ja kulkuasentoa optimoida ja vähentää polttoainekuluja ja päästöjä.

"Anturiteknologialla voidaan seurata jo lähes mitä tahansa toimintaa. Tiedonsiirron kapasiteetti on kasvanut valtavasti, ja kyky hyödyntää suuriakin tietomääriä on data-analyysin ja koneoppimisen keinoin merkittävästi parantunut", kertoo professori Martti Mäntylä, Aalto-yliopiston teollisen internetin kampuksen vetäjä ja uuden strategisen Digital Disruption of Industry tutkimushankkeen johtaja.

Suomella on hyvät edellytykset menestykselle: kilpailukykyinen ja kansainvälinen teknologiateollisuus, vankka ICT-osaaminen sekä uudistuskykyinen ja hyvin hallinnoitu julkinen sektori. Monet globaaleilla markkinoilla toimivat yritykset ovat jo tunnistaneet teollisen internetin merkityksen. Lisävauhtia ja rohkeutta mahdollisuuksien hyödyntämiseen kuitenkin kaivataan.

"Suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden on elintärkeää lähteä nopeasti ja tehokkaasti mukaan kehitykseen ja vaikuttaa sen kulkuun", Mäntylä korostaa.

Martti Mäntylä vetää Koneiden internet -paneelin lauantaina 7. marraskuuta klo 12.30 alkaen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.