Suomalainen avaruusalan startup vie Kitsat-opetussatelliitit kiinalaisiin kouluihin
Avaruustekniikkaa tiede- ja teknologiaopetuksessa käyttävä Arctic Astronautics Oy solmi merkittävän yhteistyösopimuksen kiinalaisen EduTimes-koulutusvientiyrityksen kanssa Slush-tapahtumassa. Kitsat-opetussatelliitit ja niiden oppimateriaalipaketit otetaan käyttöön aluksi noin sadassa kiinalaisessa koulussa.
Opetussatelliitti Kitsat on tekniikaltaan ja toiminnaltaan oikea satelliitti, mutta sitä ei ole suunniteltu avaruuteen laukaistavaksi. Satelliitin ja sitä tukevan oppimateriaalin avulla opiskelijat pääsevät tutustumaan avaruustekniikkaan ja oppivat lisää luonnontieteistä sekä tekniikasta. Opiskelijat kokoavat satelliitin, tutustuvat sen osiin, testaavat sitä ja käyttävät sitten samaan tapaan kuin avaruudessa olevaa satelliittia operoitaisiin.
Kitsatin juuret ovat Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja Ilmatieteen laitoksen Suomi 100 -satelliittihankkeen Avaruusrekassa, jossa yleisö ympäri Suomen pääsi kokeilemaan satelliitin kokoamista. Kitsatia on kehitetty yhteistyössä Heurekan ja Space Systems Finland -yhtiön kanssa. Aalto-yliopiston satelliittiryhmä on innoittanut idean kehittämistä eteenpäin.
Kitsat-opetuskonseptia tullaan käyttämään kehitteillä olevissa "Tulevaisuuden kouluissa". Kyseessä on sata kokeellista koulua, joissa halutaan käyttää innovatiivista tekniikkaa tulevaisuudessa tärkeiden tietojen ja taitojen opettamiseen. Ymmärrys avaruustekniikasta ja -toiminnasta on yksi näistä.
"Kiinalla on paljon avaruustoimintaa ja olemme hyvin edistyksellisiä teknisesti, mutta opetussysteemissämme on iso aukko juuri tällaisen opetuksen suhteen", sanoo EduTimesin toimitusjohtaja Zhao Li.
"Kitsatissa yhdistyy suomalainen korkealaatuinen uuden avaruuden tietämys ja kansainvälisesti arvostetut suomalaiset opetusmenetelmät", toteaa Tessa Nikander, Arctic Astronauticsin toimitusjohtaja.
"Satelliittimme otettiin koulutustilaisuuksissamme Kiinassa oikein hyvin vastaan. Olimme yllättyneitä nuorten korkeasta tiedollisesta tasosta ja innostuksesta – tässä olisi meillä Suomessakin oppimista!"
Kitsat sopii monille eri ikäryhmille, koska sitä voidaan käyttää opetuksessa monella tapaa ja sen oppimateriaali on helposti muokattavissa eri tasoisille oppijoille. Kitsat ja sen oppimateraali on suunniteltu leikkisäksi, värikkääksi ja iloiseksi, jotta se puhuttelisi kaikkia nuoria – myös teknologiaa karsastavia. Kitsatit ovat käytössä mm. Heurekassa ja Tiedekeskus Tuorlassa.
Satelliitteja valmistava Arctic Astronautics -yhtiö on toimittanut tai toimittamassa noin 50 satelliittia vuoden 2019 aikana. Tämä tekee yhtiöstä erään maailman tuotteliaimmista satelliittivalmistajista – tosin kriteerit näille opetussatelliiteille ovat paljon avaruuteen lähetettäviä laitteita matalammat.
Arctic Astronauticsin tuotanto- ja tutkimustilat sijaitsevat Espoon Otaniemessä. Yritys otettiin mukaan Euroopan avaruusjärjestön yrityskiihdyttämön viime keväänä.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Jari Mäkinen, projektipäällikkö, Arctic Astronautics Oy
040-5509198, jari@kitsat.fi
Tessa Nikander, toimitusjohtaja, Arctic Astronautics Oy
044-362 9600, tessa@kitsat.fi
Zhao Li, toimitusjohtaja, EduTimes Education Group Europe
040-443 8988, li.zhao@edutimesgroup.com
Lue lisää uutisia
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta
Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä
Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.