Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Rekisteröidy avoimen tutkimuksen koulutuksiin – aiheina tekoäly, etiikka, datan visualisointi ja paljon muuta

Aalto-yliopisto tarjoaa kahdesti vuodessa ilmaista koulutusta tutkimusdatanhallintaan ja avoimeen tieteeseen laajalti liittyvistä aiheista. Kouluttajina toimivat Aallon data-agentit, lakihenkilöt sekä myös muutamia vierailevia asiantuntijoita. Ilmoittaudu nyt syksyn koulutuksiin!
Yellow post-it notes with different white symbols on them and a hand grabbing one of the notes.

Olitpa kokenut tutkija tai vasta urasi alussa, koulutuksemme tarjoavat mahdollisuuden parantaa työtapojasi, oppia uutta ja päivittää jo olemassa olevaa osaamista. Luennot ovat edelleen avoimia ja maksuttomia myös Aallon ulkopuoliselle osallistujille, eivätkä ne pääsääntöisesti vaadi aihepiirien aiempaa osaamista. Koulutusten ensisijaista kohderyhmää ovat tutkijat, yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat, mutta kuka tahansa on tervetullut osallistumaan. Joka koulutuskaudella sisällytämme mukaan myös täysin uusia aiheita sekä päivitämme toistuvien koulutusten sisältöjä palautteiden perusteella.

Kaikki syksyn koulutukset

Tänä syksynä ohjelmassa on monta uutta luentoa:

Monet webinaareistamme tallennetaan ja julkaistaan , josta löydät myös aiempien vuosien tallenteita. Kaikkiin koulutuksiin sisältyy aina jonkin verran vuorovaikutteisuutta tai lopuksi kysymys- ja vastausosuus, jota ei tallenneta yksityisyytesi suojelemiseksi. Rohkaisemme kaikkia osallistumaan keskusteluun ja esittämään kysymyksiä. Osa koulutuksista sisältää jonkin verran erityisesti aaltolaisia koskevaa tietoa, mutta näissäkin perusperiaatteet ovat yleispäteviä.

Nähdään syksyn koulutuksissa!

Kysymyksiä koulutuksista tai datanhallinnasta voi lähettää tutkimusdatan hallinnan tukiosoitteeseen: researchdata@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille 2026

Vinkkejä ja muistutuksia tohtoriopiskelijoille kesäkuukausille 2026