Professori Jyri Hämäläinen varadekaaniksi
Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen professori Jyri Hämäläinen (s. 1965) on valittu opetuksesta vastaavaksi varadekaaniksi.
Hänen toimikautensa on 1.10.2014 - 31.7.2015.
Hämäläisellä on tohtorintutkinnot sekä sovelletussa matematiikassa (FT) että signaalin käsittelyssä (TkT). Hänellä on myös opettajan pätevyys matematiikassa ja fysiikassa. Vuonna 2008 hänet nimitettiin määräaikaiseksi professoriksi Teknilliseen korkeakouluun ja hänet tenuroitiin professoriksi vuonna 2013. Ennen Aalto-yliopistoon tuloaan hän työskenteli Oulun yliopistossa ja teollisuudessa. Hänen tutkimusalueensa on langattoman verkon suunnittelu ja analyysi.
Hämäläiselle on myönnetty Hyvä opettaja -palkinto vuonna 2009.
Akateeminen (people.aalto.fi)
Lue lisää uutisia
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi on nimitetty Fulbright Suomi -säätiön hallitukseen
Fulbright-ohjelmat ja -stipendit ovat erittäin arvostettuja Yhdysvalloissa.
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!