鶹ý

Uutiset

Professori Harri Laakso nimitetty laitosjohtajaksi

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen ja median laitokset yhdistyvät, ja uudeksi laitosjohtajaksi on nimitetty professori Harri Laakso.
Harri Laakso photo_Mikko_Raskinen
Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen ja median laitokset yhdistyvät, ja uudeksi laitosjohtajaksi on nimitetty professori Harri Laakso. Tehtävän kausi ajoittuu aikavälille 1.1.2022 – 31.8.2024, sillä koulun kaikkien laitosjohtajien kaudet on sidottu dekaanin tehtäväkauteen.

Harri Laaksolla on pitkä ja vakuuttava ura professorina ä median että taiteen laitoksilla. Lisäksi hänellä on aikaisempaa laitosjohtajan kokemusta. Hän on valokuvauksen tutkimuksen professori (Associate professor, tenured) ja työskentelee tällä hetkellä pääasiassa median laitoksella mutta myös taiteen laitoksella ä ELOlla. Aikaisemmin hän on toiminut 12 vuoden ajan visuaalisen kulttuurin ja taiteen professorina.

Laakson opetuksen ja tutkimuksen kiinnostuksen alueet suuntautuvat pääasiassa valokuvauksen kuvallisuuteen ja teoriaan, taiteelliseen tutkimukseen ä sanan ja kuvan väliseen suhteeseen. Hän on johtanut useita tutkimushankkeita kuten esimerkiksi “Figures of Touch” (2009-2012), ja hiljattain hän oli vanhempi tutkija hankkeessa "Floating Peripheries - Mediating the Sense of Place" (2017-2021). Oman taiteellisen työn ja julkaisujen lisäksi Laakso on ollut useiden näyttelyiden kuratointitiimissä, esimerkiksi The Falling Trees -näyttelyissä ä Venetsian biennaalin Suomen ja Pohjoismaiden paviljonkien näyttelyissä 2013.

Harri Laakso sai runsaasti kannatusta, kun akateeminen ja palveluhenkilökunta sai ehdottaa henkilöitä laitosjohtajan tehtävään.

”Yritän lähestyä laitosten yhdistymistä intohimoisesti mutta samalla käytännönläheisesti. Haluan, että rakennamme omille vahvuuksillemme, kannustamme uuden etsimiseen ja kiinnostavien, nousevien alueiden tutkimiseen. Ensimmäiseksi on tietysti keskityttävä siirtymäkauteen ja tehtävä se hallitusti, jotta molemmat laitokset löytävät hyvän tien eteenpäin tulevaisuuteen. Siirtymäkausi tarkoittaa ä organisaation rakenteiden ja prosessien tarkastelua ja muotoilua mutta yhtä lailla luottamuksen kulttuurin rakentamista”, Harri Laakso sanoo.

“Uskon, että Harrin johdolla kahden laitoksemme yhdistyminen sujuu hyvin ja uudesta laitoksesta tulee menestys. Toivotan Harrin lämpimästi tervetulleeksi tähän tehtävään ä koulun johtoryhmään”, sanoo dekaani Tuomas Auvinen.

”Samaan aikaan Haluan kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka hakivat tähän vaativaan tehtävään ja olivat valmiita työskentelemään uuden, yhdistyvän laitoksen hyväksi. Meillä oli erinomaisia vaihtoehtoja, ja toivon vilpittömästi että koulu voi hyödyntää heidän asiantuntemusta muilla tavoin. Haluan myös lämpimästi kiittää laitosjohtajia Kevin Tavinia ä Philip Deania, jotka ovat päättäneet jättää laitosjohtajan tehtävät. Molempien johdonmukainen työ laitosten hyväksi on ollut korvaamatonta.”

Uuden laitoksen nimeksi tulee mitä todennäköisimmin Taiteen ja median laitos (Department of Art and Media). Tämä nimi sai ARTS-yhteisöltä eniten kannatusta, ja sitä ehdotetaan yliopiston rehtorille koulun johtosääntöön muutettavaksi.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Mustatakkinen henkilö seisoo puistossa, taustalla metalliputkinen monumentti
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”

Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.
Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.