Opinnoissaan menestyneitä kauppatieteiden kandidaattiopiskelijoita palkittiin stipendeillä
Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula oli tehnyt testamenttilahjoituksen, jolla hän halusi helpottaa opiskelijoiden arkea. Hän oli itse opiskellut sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa.
Säätiö myöntää kannustusapurahoja kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoillemme. Palkittavilta opiskelijoilta edellytetään myös vähintään 80 suoritettua opintopistettä kolmen ensimmäisen läsnäololukukauden aikana.
Vuonna 2026 Ilkka Kontulan säätiön 1 000 euron kannustusapurahan ja diplomin saavat seuraavat 75 opiskelijaamme. Heistä jokainen opiskelee joko Economics-, International Business- tai Kauppatieteiden kandidaattiohjelmassamme.
| Long | Hoang | Economics |
| Jiayi | Lu | Economics |
| Aleksandra | Machaj | Economics |
| Ngoc Khanh An | Nguyen | Economics |
| Atte | Pirttiaho | Economics |
| Toai | Tran | Economics |
| Chen Hao | Zeng | Economics |
| Ashar | Abdul Quadir | International Business |
| Chau Anh | Hoang | International Business |
| Thanh Tam | Hoang | International Business |
| Rayeed Niaz | Khan | International Business |
| Karina | Kovtun | International Business |
| Trang | Nguyen | International Business |
| Thanh Thao | Nguyen | International Business |
| Duc Anh | Nguyen | International Business |
| Lauri | Okkolin | International Business |
| Thi Cat Ha | Pham | International Business |
| Antti | Salmensuu | International Business |
| Aleksi | Ahola | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Oskar | Bruun | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Sami | äܲԻ | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Justin | Cortez | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Ilmari | Edelmann | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Matteus | Ծö | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Akseli | Haapala | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Aapo | Harala | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Joona | Heikkinen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Petteri | Heikkinen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Visa | ä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Jere | öä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Elina | Ilkka | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Roosa | Joutsi | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Iivari | äԱ | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Erika | Kaarto | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Kalle | Kaitaniemi | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Juhana | Kaksonen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Emil | Karmakka | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Otso | äܴ | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Eemil | Ketonen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Aatu | Kiikeri | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Aleksi | Komulainen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Valtteri | Kuusisto | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Anna | Lazareva | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Iiris | Lehikoinen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Tuukka | Lehto | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Olli | äԱ | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Adam | Lianov | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Gia | Loikkanen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Annika | Loisa | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Kenneth | Luhtala | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Jooa | äٱԳä쾱 | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Luukas | Markkanen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Toivo | Marttinen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Bergen | Merenvuori | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Henri | ä쾱 | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Ulla | Noopila | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Tiera | Paunonen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Tuure | Pelkonen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Veikko | ʾä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Juho | öö | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Felix | Rahiala | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Valtteri | Ranki | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Aaron | Rankinen | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Saska | Rauhala | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Onni | Ruoho | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Aino | Salmi | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Joel | Աää | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Mikael | 辱ä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Ilari | ⱹä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Roland | Terakaj | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Olli | äپԱ | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Sonja | öä | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Miska | Uotila | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Pette | Uski | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
| Vili | Vainio | Kauppatieteiden kandidaattiohjelma |
Parhaat onnittelut palkituille opiskelijoille!
Jo reilusti yli tuhat opiskelijaa on saanut Ilkka Kontulan säätiön myöntämän stipendin
Stipendit ovat palkinto hyvin tehdystä työstä ja ne voivat myös lisätä motivaatiota opiskeluun.
Opiskele kauppatieteitä Aalto-yliopistossa
Kauppakorkeakoulussa opiskelijat syventyvät liiketoimintaan käytännönläheisesti. Pyrimme parantamaan liiketoimintaa ja yhteiskuntaa kouluttamalla asiantuntevia, vastuullisia johtajia ja tekemällä...
Lue lisää uutisia
”En ole kertaakaan katunut valintaani opiskella rahoitusta”
Meillä rahoituksen opiskelijoilla on hyvä ryhmähenki ja professoritkin ovat tosi helposti lähestyttäviä, sanoo rahoitusta opiskeleva Liisa Stucki.
Rahoituksen opinnot avaavat ovia kiinnostaviin urapolkuihin
Kannustava opiskelijayhteisö yllätti Seela Moilasen iloisesti. Kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuva rahoituksen opiskelija toivoo, etteivät turhat ennakkoluulot estäisi ketään hakeutumasta alan opintoihin.
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.