Opiskelijoiden järjestöistä on sekä iloa että hyötyä
Rahoituksen opiskelijan tyypilliseen päivään kuuluu useimmiten luento, itsenäistä opiskelua sekä harjoitus- ja ryhmätöitä. Liisa Stucki tulee usein Otaniemen kampukselle myös sellaisina päivinä, joina kalenterissa ei ole luentoa.
”Kauppakorkeakoulun opiskelu- ja ryhmätyötilat ovat viihtyisät ja kampukselle on kiva tulla paitsi opiskelemaan, myös tapaamaan ystäviä. Rahoituksen naisopiskelijat ovat aika tiivis yhteisö, joiden kanssa on välillä mukava käydä lounaalla”, Stucki sanoo.
Lukio-opinnoista yliopisto-opiskelu poikkeaa Stuckin mukaan erityisesti siinä, että omasta opiskelusta pitää kantaa enemmän vastuuta. Työmäärä on suuri, muttei ylitse pääsemätön, kunhan esimerkiksi palautettavat harjoitustyöt aikatauluttaa hyvissä ajoin.
”Viikon ohjelma kannattaa suunnitella etukäteen. En myöskään käy aivan kaikilla luennoilla, vaan mietin, mille luennoille osallistuminen on minulle kaikkein hyödyllisintä.”
Opiskeluarkea Liisa Stucki tasapainottaa liikunnallisilla vapaa-ajan harrastuksilla. Aine- ja opiskelijajärjestöjen järjestämistä tapahtumista on puolestaan sekä iloa että hyötyä.
”Aiempia harrastuksiani jalkapalloa ja tennistä en ole juurikaan ehtinyt harrastaa, mutta kuntosalilla käyn. Aalto Financen, Aalto Investment Clubin ja Women’s Career Societyn tapahtumissa olen tavannut yritysten edustajia ja kuullut startup-yrittäjien tarinoita, mikä on auttanut erilaisten uravaihtoehtojen hahmottamisessa. Olen myös huomannut, että rahoitusalalla on paljon menestyneitä naisia”, Stucki kertoo.
”Ainejärjestö Aalto Financesta saa myös konkreettista apua esimerkiksi oman CV:n muotoiluun.”
Kauppatieteiden maisteriksi 3 + 2 vuodessa
Liisa Stucki aikoo valmistua ensin kolmessa vuodessa kauppatieteiden kandidaatiksi ja sen jälkeen kahdessa vuodessa maisteriksi. Varteenotettava vaihtoehto voisi olla myös haku trainee- eli harjoitteluohjelmaan kandidaatiksi valmistumisen jälkeen, ja maisteriopintojen jatkaminen vasta harjoittelujakson jälkeen.
”Kuulin, että monilla pankeilla, varainhoitoyhtiöillä ja isoilla yrityksillä on eri pituisia trainee-ohjelmia. Niissä saa hyvää työkokemusta ja lisää tietoa erilaisista uravaihtoehdoista, joten voi olla, että haen tällaiseen ohjelmaan.”
Tulevaa opiskelualaansa vielä miettiville Liisa Stucki suosittelee lämpimästi rahoituksen opintoja.
”Olisin todennäköisesti katunut, jos en olisi hakenut Kauppikseen ja rahoituksen pääaineeseen, mutta tänne hakemista en ole katunut kertaakaan!”