鶹ý

Uutiset

Mustat piikennot joutuvat robottien kouriin EU-projektissa

Mikro- ja nanotekniikan laitos ryhtyy koordinoimaan aurinkokennokonseptin kaupallistamiseen tähtäävää hanketta.

Mikro- ja nanotekniikan laitoksen professori Hele Savin on saanut rahoituksen EU-projektille, jonka tavoitteena on valmistaa entistä tehokkaampia aurinkokennoja hyödyntämällä nanoteknologiaa. Aallon koordinoimaan BLACK-projektiin osallistuvat lisäksi espanjalainen Universitat Politècnica de Catalunya, saksalainen Solar World Innovations GmbH (SWIN) sekä viisi muuta alan yritystä.

”Me olemme jo saaneet laboratoriossa erittäin lupaavia tuloksia. Nyt pääsemme testaamaan yhdessä valmistajien kanssa, miten kennot toimivat ja tuottavat ulkona, osana moduuleita”, Savin iloitsee ja kertoo arviointipaneelin kiitelleen paitsi tutkimuksen vaikuttavuutta myös sitä, että teollisuus on niin vahvasti mukana yliopiston koordinoimassa hankkeessa.

Suomesta projektissa ovat mukana ohutkalvoja valmistava Beneq, paneelivalmistajat Naps Solar Systems ja Cencorp, kennojen valmistamiseen tarvittavan piin toimittava Okmetic, sekä energiayhtiö Fortum. Saksalainen kennovalmistaja SWIN on projektissa mukana ratkaisevassa roolissa.

Odotan projektilta myös tieteellisiä läpimurtoja.

”Projektin kannalta ison saksalaisyrityksen osallistuminen on tosi tärkeä juttu, sillä heillä on muun muassa massatuotantoon sopiva pilottilinjasto.  Ensisilmäykset linjaston robotteihin hiukan kauhistuttivat – mitenköhän hauraille kennoillemme niiden kourissa käy ”, Savin nauraa ja jatkaa.

”Meillä on edessä mielenkiintoisia haasteita. Tavoitteenamme on tuoda mustat piikennot askeleen lähemmäksi kuluttajaa ja parantaa kennojen pintavirheiden hallintaa myös teollisuusmittakaavassa.  Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä kaupallistamisprojektista, vaan tutkimuspuoli on isossa roolissa ja odotan projektilta myös tieteellisiä läpimurtoja.”

äپٴᲹ:

Professori Hele Savin
+358505410156
hele.savin@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.