鶹ý

Uutiset

Meet Your Community -tapahtuma keräsi yhteen mursuja, KY-aktiiveja, professoreja ja alumneja

Vilkas puheensorina täytti Sahan.
Meet Your Community -tapahtuma keräsi yhteen mursuja, KY-aktiiveja, professoreja ja alumneja

ja Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet sekä ura- ja rekrytointipalvelut järjestivät (HEKO) tuella ensimmäistä kertaa Meet Your Community -tapahtuman.

KY:n juhlatilaan Otaniemen Sahalle oli tiistaina 6.10. kutsuttu niin ensimmäisen vuoden opiskelijoita eli mursuja, KY-aktiiveja kuin Kauppakorkeakoulun alumneja, professoreita, lehtoreita ja muuta henkilökuntaa. Mursut saivat tilaisuudessa mahdollisuuden kuulla ja kysyä kokeneemmiltaan opiskelusta Kauppiksella ja opintojen jälkeisestä sijoittumisesta työelämään.
 

KY:n varapuheenjohtaja Siiri Salli juonsi tilaisuuden ja ensimmäisen varsinaisen puheenvuoron sai dekaani Ingmar Björkman. Hän toivotti kaikki tervetulleiksi verkostoitumaan ja kertoi, mistä yhteisössä, Communityssä, on kyse.
 
– Yhteisö rakentuu niiden organisaatioiden ympärille, joihin identifioidumme, dekaani Ingmar Björkmankuvasi.
– Näitä ovat koulutusohjelma, Kauppakorkeakoulu ja Aalto-yliopisto, jotka eivät siis ole toisiaan poissulkevia. Voimme miettiä, mikä on meitä yhdistävä organisaatio ja mistä voimme näin ollen yhdessä olla ylpeitä. Yhteisöllisyyteen liittyy yhteisen identiteetin lisäksi kollektiivinen sosiaalinen pääoma

– Sosiaaliset suhteet ovat keskeisessä asemassa myöhemmin työnhaussa ja liikekumppaneiden valikoimisessa. Kunkin henkilökohtainen pääoma koostuu opittujen asioiden, eli henkisen pääoman, ja sosiaalisten suhteiden luoman sosiaalisen pääoman yhdistelmästä. Näitä molempia on tärkeää rakentaa opintojen aikana.

Opiskeluvuosina ja KY:ssä oli hyvä verkostoitua ja oppia projektityöskentelyä

Dekaanin jälkeen ääneen päästettiin neljä alumnia: Kristo Ovaska, Maarit Vilen, Katri Kaijalainen ja Joona Alestalo, jotka kertoivat opiskeluajastaan ja työurastaan.

– Opiskelin pääaineena kansantaloustiedettä. KY Economics -kerhon kanssa tehty matka Bostoniin ja tapaaminen siellä huippuekonomisti Bengt Holmströmin kanssa innosti minut lopullisesti ryhtymään yrittäjäksi, Kristo Ovaska kertoi. Ovaska oli mukana Aaltoes:ssä, Startup Saunassa ja Aalto Ventures Programissa ja perusti tämän jälkeen yrityksiä. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen hänellä on nyt erittäin menestyvä online markkinointiyritys Smartly.io.

Maarit Vilen opiskeli aikanaan rahoitusta ja valmistuttuaan hän on työskennellyt Handelsbankenissa, PwC:llä ja tällä hetkellä projektipäällikkönä Nordeassa. Vilen oli opiskeluaikanaan mukana ainekerhotoiminnassa.

– Valmistuttuani olen myös osallistunut Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan. Mentorina olen pystynyt tarjoamaan aktorille eli mentoroitavalle tilaisuuden käydä läpi ja analysoida kanssani hänen vahvuuksiaan ja kehittämisalueitaan.

Katri Kaijalainen kertoi Kristo Ovaskan tavoin opiskelleensa pääaineenaan taloustiedettä, tai kansista (kansantaloustiedettä), kuten hänkin asian ilmaisi. Tällä hetkellä Katri työskentelee pankinjohtajana Nordeassa.

– KY-aktiivisuus opetti projektinhallintaa, toimimista erilaisten ihmisten kanssa ja sitä, miten pienelläkin budjetilla voi saada aikaan isoja asioita, Katri Kaijalainen kertoi.

Joona Alestalo kertoi, että hän ei alun perin ollut innostunut lähtemään mukaan KY:n toimintaan, mutta toisin kävi. Kerran lähdettyään KY:lle ja sittemmin löydettyään itsensä mm. NESUn (Nordiska Ekonomie Studerandes Union) hallituksesta vapaaehtoistyö on vienyt mukanaan: tällä hetkellä Joona vaikuttaa HEKOn Nuorten Ekonomien johtokunnassa. Työkseen hän toimii Account Managerina sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Dinglessä.

– Opiskeluaikana on hyvä kunnolla viettää aikaa kavereiden kanssa, koska siihen jää väistämättäkin vähemmän aikaa, kun työt alkavat, Alestalo vinkkasi mursuille.

Lavalla esiintyneiden alumnien jälkeen muut tilaisuuteen kutsutut alumnit kertoivat lyhyesti taustansa ja Kauppiksen professorit ja lehtorit mitä he opettavat ja tutkivat. Tämän jälkeen kaikki paikalla olleet saivat hakeutua pöytien ääreen, jotka oli jaettu erikoistumisalueiden mukaan. Pöytien ympärykset täyttyivät mursuista, alumneista ja professoreista ja kysymyksiä ja vastauksia tuntui riittävän.

– Tilaisuus on tuntunut hyödylliseltä. On ollut mukava tavata opettajia ja saada vastauksia omiin kysymyksiin. Voisi olla erinomaista, jos vastaava tilaisuus järjestettäisiin uudestaan sitten, kun on aika valita erikoistumisalue, mursut Miika Hakkarainen ja Otto Lasma pohtivat.

Vilkas puheensorina jatkui pitkään vielä tilaisuuden virallisen päättymisajan jälkeen, ja ilta oli lähes koko tilaisuuden ajan kestäneestä sähkökatkoksesta huolimatta (tai sen ansiosta) tunnelmallinen ja lämminhenkinen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.