Kansainvälinen yhteistyö tekee puurakentamisesta entistäkin houkuttelevampaa
Kansainvälinen puurakentamisen konferenssi Forum Wood Building Nordic järjestetään Aalto-yliopistossa Otaniemessä 15.–17.6.2016. Tapahtuman teemana on ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöllä eteenpäin (Progress through collaboration). Monitieteellisessä konferenssissa kohtaavat puuarkkitehtuuri ja -rakennetekniikka sekä puunjalostustekniikka ja markkinointi. Konferenssi tuo yhteen sekä akateemiset huiput että käytännön osaajat puurakentamisen eri aloilta.
– Tavoitteena on oppia kokemuksista eri puolilta maailmaa ja kehittää puurakentamista entistä kansainvälisemmäksi ja houkuttelevammaksi, Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtaja Pekka Heikkinen kertoo.
Monialaisten luentojen lisäksi konferenssi koostuu näyttelystä ja ekskursiosta. Tapahtumassa kohtaavat puualan tutkijat, rakennussuunnittelijat, rakennuttajat, rakentajat, yhteiskunnan päättäjät ja viranomaiset sekä teollisuus ja kauppa. Yritykset esittelevät konferenssissa ratkaisujaan ja tapaavat asiakkaitaan.
Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella pidettävän konferenssin järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto, Espoon kaupunki sekä Puuinfo Oy ja Puutuoteteollisuus ry. Konferenssi on puurakentamisen päätapahtuma Euroopassa. Alun perin saksalaisen International Forum Holzbau konferenssin pohjoismainen versio on aiemmin järjestetty Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Pekka Heikkinen
p. 050 377 3786
pekka.heikkinen@aalto.fi
Twitter: #woodforum
Lue lisää uutisia
Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille
Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä
Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Opettamista ja yhteistyötä eri puolilla Eurooppaa: Aallon tutkijat TU Darmstadtissa
Lue Aallon tutkijat kokemuksista TU Darmstadtissa.