Kaksi aaltolaista Suomalaisen Tiedeakatemian uusiksi jäseniksi
Aalto-yliopiston professorit Mikkö Möttönen ja Monika Österberg on valittu Suomalaisen Tiedeakatemian uusiksi jäseniksi. Päätös uusista jäsenistä tehtiin kevätkokouksessa 28.4. Molemmat kuuluvat Tiedeakatemian matemaattis-luonnontieteelliseen osastoon.
Mikko Möttönen on professori Perustieteiden korkeakoulun teknillisen fysiikan laitoksella sekä VTT:llä. Monika Österberg on Kemiantekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen professori ja laitosjohtaja.
Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja yleisesti arvostettuja kotimaisia ja ulkomaisia tieteentekijöitä tieteen eri aloilta. Matemaattis-luonnontieteellisen osaston lisäksi Tiedeakatemialla on humanistinen osasto.
Tiedeakatemia on perustettu vuonna 1908, ja sen tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta sekä toimia korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä.
Suomen Tiedeakatemia järjestää esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, kustantaa tieteellisiä julkaisuja ja tekee aloitteita ja antaa lausuntoja tiedettä ja tieteenharjoittajia koskevissa kysymyksissä. Lisäksi se jakaa vuosittain apurahoja erityisesti nuorille tutkijoille.
Lue lisää uutisia
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026
Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”
Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.