鶹ý

Uutiset

Juhani Pekkala on nimitetty Executive in Residence –tehtävään markkinoinnin laitokselle

Pekkalan tehtävänä on tuoda uutta tietoa ja näkemyksiä kaupan alan murroksesta ja alan yritysten muuttuvista osaamistarpeista sekä auttaa syventämään alan tutkimuksessa tärkeitä suhteita elinkeinoelämään.
Kuvassa näkyy Juhani Pekkala. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

FM Juhani Pekkala toimi Kaupan Liiton toimitusjohtajana vuodesta 2007 alkaen ja jäi tästä tehtävästä eläkkeelle vuoden 2018 lopussa. Pekkalalla on takanaan pitkä ura myös suomalaisissa mediataloissa, muun muassa Helsingin Sanomissa ja Taloussanomissa.  

Kaupan alan nopea kansainvälistyminen ja digitalisoituminen luovat uusia osaamistarpeita, joihin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu pyrkii vastaamaan sekä opetuksen että tutkimuksen keinoin.

”Tiivis yhteistyö elinkeinoelämän suuntaan on aina ollut luonteenomaista sekä kaupan opetukselle että kaupan alaan keskittyvälle tutkimustyölle. Juhani Pekkalan kokonaisvaltainen näkemys kaupan alalta sekä hänen laajat verkostonsa ja kontaktinsa alan johtaviin yrityksiin auttavat meitä kehittämään niin kaupan opetustarjontaamme kuin tunnistamaan alan ajankohtaisia tutkimustarpeita”, sanoo professori ja markkinoinnin laitoksen johtaja Arto Lindblom. ”Toivotan Juhani Pekkalan lämpimästi tervetulleeksi Executive in Residence –tehtävään.”

”Kaupan alaa haastaa yhä koveneva kansainvälinen kilpailu. Suomessa toimiva kauppa tarvitsee menestyäkseen osaajia, jotka osaavat käsitellä tietoa, analysoida sitä ja ymmärtää asiakkaiden tarpeet entistä paremmin. Aalto-yliopistolla on erinomaiset mahdollisuudet vastata tähän tarpeeseen. Olen iloinen, että voin olla mukana kehittämässä alan koulutusta”, sanoo Juhani Pekkala.

Executive in Residence -nimikettä käytetään arvostetuista ylemmän johdon henkilöistä, akateemisista tai yhteiskunnan johtajista tai asiantuntijoista, jotka on kutsuttu Aalto-yliopistoon. Tällä hetkellä Kauppakorkeakoulun Executive in Residence –tehtävässä toimivat Esko Aho, Gautam Basu, Juha Blomster, Bruce Oreck, Juhani Pekkala, Osmo Soininvaara ja Juha Äkräs.  Juhani Pekkalan kausi on 2-vuotinen.

äپٴᲹ:

Juhani Pekkala, Executive in Recidence
Aalto-yliopisto, markkinoinnin laitos
0400 419560
juhani.pekkala@gmail.com
 

Arto Lindblom, professori, laitoksen johtaja
Aalto-yliopisto, markkinoinnin laitos
050 312 0929
arto.lindblom@aalto.fi

Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Pitkätukkainen henkilö seisoo sisäpihalla, jossa on lehtevät pylväät ja kaarevat ikkunat. Taustalla on vihreää kasvillisuutta.
Opinnot Julkaistu:

Rahoituksen opinnot avaavat ovia kiinnostaviin urapolkuihin

Kannustava opiskelijayhteisö yllätti Seela Moilasen iloisesti. Kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuva rahoituksen opiskelija toivoo, etteivät turhat ennakkoluulot estäisi ketään hakeutumasta alan opintoihin.
Mustatakkinen henkilö seisoo puistossa, taustalla metalliputkinen monumentti
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”

Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.