鶹ý

Uutiset

Enemmän medianäkyvyyttä saavat yritykset menestyvät todennäköisesti paremmin

Aalto-yliopiston ja Goethe-yliopiston uuden tutkimuksen mukaan mediassa paremmin näkyvät yritykset kasvattavat arvoaan ja osaketuottoaan.
Michael Ungeheuer, photo by Lasse Lecklin
Apulaisprofessori Michael Ungeheuer. Kuva: Lasse Lecklin.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Michael Ungeheuer ja Goethe-yliopiston professori Alexander Hillert analysoivat yritysten näkyvyyden ja osaketuottojen välistä suhdetta yhdysvaltalaisten yritysten uutisoinnista vuosina 1924–2019 saatujen kattavien tietojen pohjalta.

Tutkijat havaitsivat, että niiden yritysten hallintotavassa, jotka saivat enemmän medianäkyvuuttä, tapahtui ennakoitavissa olevia parannuksia. Näissä yrityksissä myös toimitusjohtaja vaihtui todennäköisemmin heikon tuloksen jälkeen ja niiden myynnin ja kannattavuuden kasvu oli parempi.

”Tutkimuksemme mukaan näkyvämpien yritysten tulevaisuuden tuotot ovat merkittävästi suuremmat. Tämä tarjoaa uutta tietoa yleiseen näkökulmaan, jonka mukaan medianäkyvyys vaikuttaa yrityksen pääomakustannuksiin alentamalla tunnettujen yritysten riskipreemiota”, Ungeheuer sanoo.

Mutta mistä tämä ilmiö johtuu? Tutkijoiden mukaan heidän tutkimuksensa tukee aiempia tutkimuksia, joiden mukaan tiedotusvälineissä saatu huomio voi lisätä myyntiä tuotteen markkinamainonnan tapaan.

Sen lisäksi heidän tutkimuksensa osoittaa, että tiedotusvälineillä voi olla seurantatehtävä ja ne voivat estää arvoa hävittävää johdon toimintaa.

”Jos näkyvyyden myönteisiä vaikutuksia kannattavuuteen ei hinnoitella asianmukaisesti, syntyy näkyvyyden ja tulevien osaketuottojen välille myönteinen suhde”, Ungeheuer sanoo.

Tämä tutkimus osoittaakin, että medialla ja yleisemmin ottaen yrityksen näkyvyydellä on myönteistä merkitystä.

Näin ollen johtajien olisi saatava tietoa näkyvyyden arvosta arvopaperimarkkinoilla ja pyrittävä parantamaan yrityksen näkyvyyttä mediassa.

Linkki tieteelliseen julkaisuun:

äپdz

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.