鶹ý

Uutiset

Brändääminen perustuu omien luonteenpiirteiden ja käyttäytymisen haltuunotolle

Hiljattain ilmestynyt kirja henkilöbrändäyksestä on saatavilla verkkokaupoissa.
book_about_personal_branding_fi.jpg

Tänä keväänä Kauppakorkeakoulusta väitellyt Mikael Iso-Berg on kirjoittanut yrittäjyyden brändäämistä käsitelleen väitöskirjansa pohjalta kirjan ”Entrepreneur Identity in Personal Brand and Branding – How to Create an Authentic Personal Brand”.

Kirjaa myyvät ja .

Kun henkilöstä tulee brändi, näkökulma muuttuu ulkoisesta sisäiseen, eli yrittäjä osallistuu työhön hyvin henkilökohtaisesti, kävi ilmi Mikael Iso-Bergin tutkimuksessa. Yrittäjät brändäävät tuotteensa ja toimintansa perustamalla ne arvoihinsa ja antamalla niille omia henkilökohtaisia piirteitään, joskus jopa nimensä. Näin perspektiivi siirtyy tuotebrändistä henkilöbrändiin, mistä voi olla yrittäjälle etua.

– Yrittäjäbrändin potentiaalia toivoisi käytettävän organisaatioissa nykyistä enemmän. Innovatiivinen yrittäjä on tutkimuksessa potentiaalinen haasteiden ratkaisija ja brändin alkuunpanija, sanoo Mikael Iso-Berg.

Kirjan tiedot: Iso-Berg, M. (2015) Entrepreneur Identity in Personal Brand and Branding - How to Create an Authentic Personal Brand, (pp. 304). Berlin, Germany: Lap Lambert Academic Publishing. ISBN 978-3-659-71537-2

äپٴᲹ:

Mikael Iso-Berg
Mikael.iso-berg@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.