鶹ý

Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Mia Sirkiä: Kannattaa aina suuntautua oman intohimon ja kiinnostuksen mukaan

”Minulle pääaineen valinta oli todella vaikea, sillä minua kiinnosti laajasti kaikki enkä olisi halunnut vielä opiskelujen aikana rajata vaihtoehtoja pois”, pohtii Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Mia Sirkiä. Hän rohkaisee samassa tilanteessa olevia: ”Mieti omia kiinnostuksen kohteitasi ja mene niiden mukaan. Aito intohimo johtaa menestykseen!”
School of Business Alumni Ambassador Mia Sirkiä

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin Kauppiksessa vuosina 1994–2000. Aloitin taloustieteen pääaineen lukijana mutta valmistuin lopulta Johtaminen ja Organisaatiot -aineesta.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Oma urapolkuni on ollut hyvin vaihteleva: aloitin liikkeenjohdon konsulttina, josta polkuni kulki Nokialle 10 vuodeksi. Nokialla toimin erilaisissa tehtävissä kehityshommista tuotemarkkinointiin ja globaalien Go-To-Market-projektien vetämisvastuuseen. Sen jälkeen olin 7 vuotta mainostoimisto Hasan & Partnersilla vastaten B2B-markkinoinnista.

Olen siis ollut kehityshommissa, myynnissä, rakentamassa uusia palvelubisneksiä, rakentanut brändejä ja markkinointistrategioita ja nyt luomassa kasvua pk-yrityksiin: tällä hetkellä olen pääomasijoittaja ja perustajajäsen Saari Partnersilla, joka hallinnoi 42 miljoonan euron pääomarahastoa.

Asioita/oivalluksia opiskelusta? Mikä merkitys pääaineella on?

Kuulostaa kliseeltä mutta laaja-alainen ymmärrys yrityksen eri toiminnoista on tärkein oppi. Pääaineen merkitys pidemmällä tähtäimellä riippuu vahvasti siitä, hakeeko asiantuntijuutta vai suuntaako enemmän yleisesti johtamiseen tai yrittäjyyteen.

Minulle pääaineen valinta oli todella vaikea, sillä minua kiinnosti laajasti kaikki enkä olisi halunnut vielä opiskelujen aikana rajata vaihtoehtoja pois. Tämä ehkä näkyykin urallani, jolla olen siirtynyt laajasti toimialalta ja funktiosta toiseen. Itselleni pääaineet eivät edusta niinkään erilaista osaamista vaan eri näkökulmia yrityksen toimintaan ja johtamiseen.

Päädyin vaihtamaan omaa pääainettani oltuani taloustieteen alan töissä. Huomasin, ettei minulla ollut tarpeeksi intohimoa erikoistua siihen ja päädyinkin sitten johtamisen puolelle.

Neuvosi nykyisille opiskelijoille?

Tulevaisuuttahan ei kukaan näe ja muutokset saattavat olla nopeitakin. Minusta on mahtavaa, että yritysmaailmassa hierarkiaan perustuva valta vähenee ja aito osaaminen korostuu.

Ole siis rohkeasti oma itsesi! Kannattaa aina suuntautua oman intohimon ja kiinnostuksen mukaan – jos asiasta ei ole aidosti innostunut, ei mielestäni voi menestyä.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Kauppis on ollut todella tärkeä paikka minulle. Sieltä on saanut tiedon lisäksi myös mahtavia ystäviä ja laajan kaveripiirin. Alumnius on tapa sekä antaa takaisin että myös saada itse uusia kokemuksia ja näkemyksiä. Alumnitoiminnan kautta tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä mielenkiintoisissa töissä ja oppii uutta!

äپdz:

Tutustu tarkemmin Mia Sirkiän urapolkuun !

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Mia Sirkiän tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.