Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopistosta potkua yrittäjyyteen

Academic Summitin paneeli pohtii 18.11., mitä annettavaa yliopistoilla on talouselämälle.

Aalto-yliopisto järjestää 16.–20.11. kansainvälisen tiedetapahtuman Aalto University Academic Summitin. Tapahtuma kokoaa tieteen ja yrityselämän huippunimiä ympäri maailman keskustelemaan siitä, mikä on yliopistojen rooli yhteiskunnan taloudellisessa kehityksessä ja hyvinvoinnin luomisessa. Tiistaina 18.11. Slush-konferenssin yhteydessä järjestettävä Academic Entrepreneurship -paneelikeskustelu pureutuu kovassa nousussa olevaan akateemiseen yrittäjyyteen.

Design Factory, Slush, App Campus ja Startup Sauna ovat käytännön esimerkkejä Aalto-yliopiston yrittäjähengestä.

‒ Aalto-yliopisto on tehnyt aivan ainutlaatuista työtä akateemisen yrittäjyyden edistämisessä, panelisti ja siemenvaiheen sijoittaja Inka Mero toteaa.

‒ Suuri osa Aallon opiskelijoista haluaisi perustaa startup-yrityksen tai työskennellä sellaisessa, arvioi toinen panelisti ja tuore startup-yrittäjä Jesse Nieminen.

Sekä Mero että Nieminen pitävät hienona, että Aallon yrittäjyysinto on lähtöisin ruohonjuuritasolta, opiskelijoista. Rovion ja Supercellin kaltaiset menestystarinat ovat lisänneet innostusta entisestään.

‒ Porukka on nähnyt, mitä voi tapahtua jos kaikki onnistuu, Nieminen toteaa.

MIT-yliopisto tarkasteli selvityksessään kaikkiaan 200 yliopiston innovaatio- ja yrittäjyystoimintaa. Aalto-yliopisto arvioitiin selvityksessä maailman viiden nousevan yliopiston joukkoon. Inka Mero iloitsee, että Aalto-yliopisto on hypännyt yrittäjyysbuumiin mukaan yhdessä opiskelijoiden ja suomalaisten sarjayrittäjien kanssa. Yliopiston tuore Aalto Ventures Program -sivuainekokonaisuus antaa hyvät edellytykset soveltaa yliopisto-oppeja startup-yrittäjänä. Jesse Nieminen, yksi opintokokonaisuuden ensimmäisistä opiskelijoista, on jo pannut toimeksi. Viima Solutionsin ohjelmisto asiakaspalautteen visualisoimiseksi on jo saanut ensimmäiset maksavat asiakkaansa.

Yliopistoilla on paljon nykyistä enemmän annettavaa talouselämälle, arvioivat sekä Mero että Nieminen.

‒ Aalto voi panostaa huippututkimukseen ja yrittäjyyteen vielä nykyistä rohkeammin. Yhteiskunta taas voisi rahoittaa maailman huippututkijoiden työskentelyä suomalaisyliopistoissa, Inka Mero ehdottaa.

Academic Entrepreneurship -paneelikeskustelu tiistaina 18.11. Slush-konferenssin yhteydessä, hotelli Holiday Inn Helsinki, kokoustila 102. Yrittäjä ja siemenrahoittaja Inka Meron ja Aalto-yliopiston opiskelija Jesse Niemisen kanssa akateemisesta yrittäjyydestä keskustelevat Suomen Akatemian ylijohtaja Marja Makarow ja dekaani Alfons Sauquet ESADE-kauppakorkeakoulusta Espanjasta.

Academic Summit tuo tieteen huiput Suomeen

Academic Summit -tiedetapahtuma jatkuu Espoon Otaniemessä tiistaina 18.11. ja keskiviikkona 19.11., jolloin seitsemässä sessiossa pureudutaan yliopistojen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen eri näkökulmista. Mukana kansainvälisiä innovoinnin asiantuntijoita sekä yritysmaailmasta että yliopistoista.

Tapahtuman ohjelma

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Two women smiling talking to each other at one of Aalto Startup Center's event
Kampus, Mediatiedotteet Julkaistu:

Startupit menestyvät vastatuulessakin – Aalto Startup Centerin nopean kasvun yritysten liikevaihto kasvoi 355 prosenttia kolmessa vuodessa

Aalto Startup Centeristä ponnistaneet kasvuyritykset jatkavat vahvaa kasvua haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Nopeimmin kasvaneiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousi 56,95 miljoonaan euroon vuonna 2024.
Kuormittavinta on kännykän jatkuva vilkuilu ja toistuva viestittely pitkin päivää. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Unohda ruutuaika, kuormitus syntyy puhelimen toistuvasta räpläämisestä

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät pitkittäistutkimuksessaan, mikä kuormittaa digilaitteiden käyttäjiä eniten. Yllättäen kuormittavinta ei ole laitteiden käyttöaika, vaan toistuva käyttö lyhyissä pätkissä – se kuormittaa enemmän kuin pitkä ruutuaika.