Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopiston uusi avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus on julkaistu

Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjauksen keskeinen periaate on ’Niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin tarpeen’. Tämä merkitsee sitä, että tutkimustuotosten tulee olla avoimia, ellei ole perusteltua syytä rajoittaa pääsyä niihin. Aalto-yliopiston tutkimuspalvelut tarjoavat apua tutkimusdatan hallintaan sekä julkaisujen, datan, prokotollien ja koodin avaamiseen.
Aalto University BIZ main building, photographer Mika Huisman

Aalto-yliopiston uusi avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus on julkaistu. Tutkimuspalvelut ja data-agentit valmistelivat uuden linjauksen yhteistyössä Aalto-yhteisön kanssa. Tutkijoilta saatu palaute otettiin valmistelussa tarkasti huomioon.

Avoin tiede ja ACRIS -tiimin päällikkö Anne Sunikka johti valmistelutyötä.

Miksi Aalto-yliopistolle tehtiin uusi avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus?

Aalto-yliopiston avoimen julkaisemisen periaatteet julkaistiin vuonna 2014, rinnakkaistallentamiseen liittyvä suositus vuonna 2018, ja tutkimusdataan liittyvä linjaus vuonna 2016. Lainsäädäntö sekä tutkimusetiikkaan ja tutkimustuotosten avoimuuteen liittyvät vaatimukset ovat kehittyneet nopeasti. Oli siis aika päivittää Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus.

Avoin tiede ja avoimet tutkimuskäytännöt mahdollistavat tutkimustuotosten laajan käytön ja kasvattavat tutkimukseen perustuvan tiedon vaikuttavuutta ja löydettävyyttä, mikä tukee edelleen innovaatioiden luomista. Avoin tiede ja tutkimuskäytännöt lisäävät yhdenvertaisuutta ja parantavat tutkimuksen laatua. Avoimuuden tarjoamien mahdollisuuksien käyttäminen on osa tutkijan työkalupakkia.

Mikä muuttuu?

Avoimen julkaisemisen, tutkimusdatan hallinnan ja avoimen datan lisäksi linjaus käsittelee protokollia, metodeja ja ohjelmistoja. Linjaus kuvaa myös vastuunjaon tutkijoiden, johtavien tutkijoiden ja palveluorganisaation välillä.

Mitä haluat korostaa uudessa linjauksessa?

Keskeinen periaate ’Niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin tarpeen’ merkitsee sitä, että ellei ole erityistä syytä rajoittaa artikkelien, datasettien, protokollien, menetelmien ja koodin avaamista, tutkijoiden tulisi avata tutkimustuotoksensa. Toivottavasti linjauksen rakenne helpottaa avun löytämistä: jokaisen periaatteen jälkeen tarjotaan linkkejä konkreettisiin neuvoihin ja aiheeseen liittyvään lisätietoon.

Mitä tutkijoilta vaaditaan ja kuinka heitä tuetaan?

Pyydämme Aallon tutkijoita ja tohtoriopiskelijoita antamaan rahoittajille ja tutkimusinfrastruktuureille tunnustusta hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti. Rohkaisemme heitä laatimaan aineistonhallintasuunnitelman ja päivittämään sitä tutkimuksen aikana.

Haluamme tehdä Aallon tutkijat tietoisiksi palveluistamme, joiden tarkoitus on auttaa heitä tutkimusdatan hallinnassa sekä julkaisujen, datan, protokollien ja koodin avaamisessa. Tarjoamme tutkijoillemme sopimuksia maksuttomaan avoimeen julkaisemiseen sekä alennuksia artikkelien käsittelymaksuista, rinnakkaistallennuspalvelua, tutkimusdatan hallintaan liittyvää koulutusta kahdesti vuodessa, aineistonhallintasuunnitelmiin liittyvää kommentointipalvelua ja koulutusta sekä datasettien metadatan lisäämistä ACRIS-tutkimustietojärjestelmään palveluna. Lisäksi tarjoamme infrastruktuurin tieteellistä laskentaa, tallennuspalveluja ja varmuuskopiointia varten.

Kuinka Aalto-yhteisön jäsenet voivat antaa palautetta linjauksesta?

Linjauksesta voi antaa palautetta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen researchdata@aalto.fi. Palveluosoitteessa joukko tutkimusdatan hallinnan asiantuntijoita vastaa tutkimusdataan liittyviin tiedusteluihin. Kouluilla ja laitoksilla työskentelevät data-agentit ottavat myös mielellään vastaan palautetta linjauksesta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjaus Data-agentit Avoin tiede ja tutkimus Tutkimusdatan hallintaAvoin julkaiseminen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.