鶹ý

Uutiset

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle viisivuotiskaudelle

Rehtorin uusi kausi alkaa 1.7.2022
Rehtori Ilkka Niemelä
Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.

Aalto-yliopiston hallitus nimitti professori, tekniikan tohtori Ilkka Niemelän Aalto-yliopiston rehtoriksi toiselle viisivuotiselle kaudelle, joka alkaa 1.7.2022. Niemelä on Aalto-yliopiston toinen rehtori, ja hän aloitti tehtävässään vuonna 2017.

Ilkka Niemelä toimi ennen rehtorikauttaan Aalto-yliopiston provostina vuodesta 2014 alkaen. Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professoriksi hänet nimitettiin vuonna 2000, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi vuonna 2011 ja akateemisista asioista vastaavaksi vararehtoriksi ja rehtorin ensimmäiseksi varamieheksi vuonna 2012. Niemelä on toiminut myös kansainvälisissä tutkimustehtävissä Australiassa, Saksassa ja USA:ssa. Hänellä on useita akateemisia luottamustehtäviä.

Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen toteaa: ”Rehtori Ilkka Niemelä on ensimmäisellä toimikaudellaan tehnyt loistavaa työtä Aalto-yliopiston kehittämiseksi ja hänessä yhdistyy harvinaisella tavalla kunnianhimoinen strateginen näkemys ja empaattisuus. Yliopistolla on nyt myös uusi strategia, jonka luomisessa Ilkka Niemelällä on ollut hyvin aktiivinen rooli tiiviissä yhteistyössä koko Aalto-yliopistoyhteisön kanssa. Haluamme hänen jatkavan strategian toteuttamista seuraavan viisivuotiskauden ajan.”

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Mustatakkinen henkilö seisoo puistossa, taustalla metalliputkinen monumentti
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”

Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.
Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.