鶹ý

Uutiset

Aalto koordinoi kolmea uutta STN-konsortiota

Aalto-yliopisto sai 9,2 miljoonaa euroa eli 18 prosenttia jaossa olleesta rahoituksesta.
Aalto koordinoi kolmea uutta STN-konsortiota, kuva Aino Huovio

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) päätti 19.6. 2019 myöntää neljässä ohjelmassa noin 51 miljoonaa euroa kahdelletoista konsortiolle eli hankekokonaisuudelle. Aalto-yliopisto koordinoi kolmea konsortiota, joiden johtajat ovat professorit Minna Halme, Seppo Junnila ja Jukka Seppälä. Lisäksi Aalto on mukana seitsemässä osahankkeessa, joissa vastuullisina johtajina ovat Mikko Jalas, Sari Kujala, Annamari Vänskä, Kirsi Niinimäki, Herbert Sixta, Julia Lohmann ja Monika Österberg.

Ohjelmat, joihin jokaiseen valittiin kolme konsortiota, ovat:

  • Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä (IMPRES)
  • Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER)
  • Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT) ja
  • Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD).

Valituissa hankkeissa korostui pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Kaikki ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2025 saakka.

(> aka.fi)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Ihmisiä juttelee sohvilla modernissa aulassa, pyöreitä pöytiä ja maailmankartta seinällä
Opinnot Julkaistu:

Luonnonvarojen kestävä käyttö -sivuaineesta saatu palaute on ollut rohkaisevaa

Sivuaineessa edistetään ”yhtenä rintamana” kestävyysteemaa koko Aallossa.