Opiskelijaprojektien historiaa – valtionvarainministeriön toimeksianto
Suomen valtion vuosittaisten yhteishankintojen kustannusvaikutukset. (Karjalainen, Pellava & Kivioja 2008)
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Pyöreiden vuosien kunniaksi olemme koonneet tälle sivulle niin yritysedustajien, projektien akateemisten ohjaajien kuin opiskelijoiden antamia palautteita projekteista. Esittelemme myös muutaman erittäin positiivista huomiota herättäneen projektin.
Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.
Oheiset palautteet on kerätty yritysten ja organisaatioiden antamista palautteista, joihin olemme saaneet julkaisuluvan palautehaastattelun tai projektiuutisoinnin yhteydessä.
Lindex – Kanta-asiakaskorttiprojekti
”Projektissa kerättyjä tietoja hyödynnettiin markkinoinnin suunnittelussamme. Tulokset auttoivat meitä suuntaamaan kuluttajiin kohdistuvaa markkinointiviestintäämme paremmin.
Meille olennaisinta projektissa oli kuitenkin nopeus. Projekti pystyttiin saamaan valmiiksi kahdessa kuukaudessa, mikä oli meille ratkaisevan tärkeää. Vastaavaa projektia samalla hinnalla yhtä nopeasti ja joustavasti olisi vaikea löytää.”
Ari Isohella, toimitusjohtaja, Lindex (2004)
Kuva: Lehdistökuva, Lindex
Hki-Vantaan lentoaseman palveluiden logistiikkavirrat
Hankkeen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä Helsinki-Vantaan lentoaseman vähittäiskaupan ja ravintoloiden logistiikkavirrasta. Selvitys tehtiin haastatteluilla, kenttätutkimuksella ja data-analyysillä.
”Finavialla ollaan tyytyväisiä tuloksiin sisällöllisestä ja myös taloudellisesta näkökulmasta. Opiskelijaprojektin hyöty-kustannussuhde on hyvällä tasolla verrattuna yksityisten konsulttiyritysten kanssa toteutettaviin projekteihin. Aallon tiimi onnistui analysoimaan Pohjois-Euroopan parhaan lentokentän logistiikan muutamassa viikossa.”
Sami Kiiskinen, kehitysjohtaja, Finavia (2022)
Uusia teollisuuden aloja
”Tutkimuksessa löytyi teollisuuden aloja, joita emme olleet ajatelleet ja järjestys niille, eli mihin kannattaa panostaa, oli hyvin perusteltu. Potentiaalisten asiakkaiden tavoittaminen oli ehdottomasti projektin suurin hyöty. Olemme hyödyntäneet tietoa ulkomaisten ja kotimaisten valmistajien kanssa käymissämme neuvotteluissa ja asiat näyttävät tällä hetkellä positiivisilta.
Projekti onnistui hyvin. Opiskelijat onnistuivat kaivamaan kiitettävästi tietoa esille ja professori toi mukaan uusia näkökulmia.”
Jyrki Tervo, erikoistutkija, VTT (2004)
SOK:n tuoteportfolion optimointi
Hankkeen tavoitteena oli luoda optimointityökalu, joka auttaa SOK:ta määrittämään, mitkä tuotteet voidaan niiden myyntitietojen perusteella poistaa Sokos emotion ketjun fyysisestä myymälästä. Lisäksi työkalu osoittaa, miten näiden tuotteiden poistaminen vaikuttaa myymälän keskeisiin lukuihin, kuten myyntimäärään ja marginaalituloon.
”Hankkeen tavoitteet saavutettiin onnistuneesti. Optimointityökalu vaikuttaa helppokäyttöiseltä ja auttaa meitä optimoimaan tuotevalikoimamme kannattavuuden näkökulmasta. Hankkeen tulokset ovat tärkeitä SOK:lle, ja odotamme mielenkiinnolla, että pääsemme käyttämään työkalua myymälöidemme tuotevalintojen mukauttamiseen. Kaiken kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä hankkeen tuloksiin ja opiskelijatiimin työhön.”
Hans Backström, myyntijohtaja, SOK (2021)
Kuva: Tommi Vihervaara
Euroopan kemikaalivirasto (ECHA)
Opiskelijaprojektissa selvitettiin Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) toimeksiannosta, kuinka tieto kemikaalien riskeistä ja turvallisesta käytöstä saavuttaa kemikaalien loppukäyttäjät.
Projektin myötä opiskelijat pääsivät kokeilemaan teoriaosaamistaan aidossa liike-elämän ympäristössä. He tekivät haastatteluja 17 kemikaaleja käyttävässä koneteollisuuden alan yrityksessä. Haastatteluista saadun tiedon pohjalta tunnistettiin tiedonkulkuun liittyviä puutteita ja ongelmia ja pohdittiin näihin ratkaisuja.
”Tutkimuksesta alkanut työ auttaa meitä kehittämään sekä meidän omaa että EU:n jäsenmaiden toimintaa tiedonkulun parantamiseksi. Työskentely Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa oli meille uraa uurtavaa – kerrassaan loistava pelin avaus – ja sille tulee jatkoa.”
Matti Vainio, yksikönpäällikkö, Euroopan kemikaalivirasto (2016)
Kuva: Aalto-yliopiston kuvapankki
KPMG – Pk-yritysten taloushallinnon digitalisointi
Opiskelijat pureutuivat taloushallinnon digitalisoitumisen nykytilaan ja tulevaisuuteen analysoimalla Suomen ja Viron tilannetta.
”Projektissa onnistuttiin yli odotusten, lopputulos oli selkeä ja monin paikoin vaatimukset ylittävä sekä laadultaan että laajuudeltaan. Tuloksia tullaan hyödyntämään KPMG:n strategiatyössä ja asiakasviestinnässä, esimerkiksi tarkasteltua markkinaa ja toimintaympäristöä koskevassa thought leadership -julkaisuissa ja asiakasseminaareissa”
Erkki Tiitta, partner, tax technology and transformation, KPMG (2017)
Kuva: Tommi Vihervaara
S-ryhmä – Yritysasiakaskortti
Opiskelijat kehittivät S-ryhmän uutta yritysasiakaskorttia. Tutkimuksessa selvitettiin palvelun potentiaalisten asiakkaiden nykyistä ostotoimintaa ja heidän suhtautumistaan S-yrityskorttiin.
”Projekti käynnistyi loistavasti, mistä kiitos Aallon projektiasiantuntijalle Tommi Vihervaaralle, joka paneutui asiaan huolella. Myös ohjaaja ja opiskelijat olivat nopeasti sisällä siinä, mitä olimme tutkimassa. Olen vain voinut suositella täällä SOK:lla opiskelijatutkimuksia myös muille – teen sitä jatkossakin ja hyödynnän kenties itsekin.”
Niko Sinervä, toimitusjohtaja, S-Yrityskortti Oy (2013–2014)
Kalevala Koru – Elämyksellinen myymäläkonsepti
Projektissa luotiin Kalevala Korulle uusia palvelukonsepteja. Konseptit sisälsivät kirjallisen/visuaalisen kuvauksen mm. siitä, miten palvelukonsepti toimii ja miten palvelukonsepti voidaan tuottaa kustannustehokkaasti.
Projektiryhmä koostui tekniikan, taiteen (muotoilun) ja liiketaloustieteiden opiskelijasta.
”Hyvin johdettu projekti, joka saavutti tavoitteensa niin sisällön kuin aikataulun suhteen. Lopputulos oli riittävän konkreettinen ja liiketoimintaympäristöön sovellettavissa ilman merkittäviä investointeja tai valtaisia resurssilisäyksiä. Hyvällä tavalla käytännönläheinen, mutta kuitenkin innovatiivinen ja uusia toimintatapoja esille tuova sisältö.”
Riitta Huuhtanen, toimitusjohtaja, Kalevala Koru (2012)
Porvoon Taidetehtaan alueellinen, kulttuurinen ja taloudellinen vaikuttavuus
"Projekti meni jälleen kerran erittäin hyvin. Projektisuunnitelma laadittiin yhteistyössä Porvoon kaupungin edustajien kanssa ja se vastasi hyvin kaupungin toiveita ja tavoitteita. Erityisen arvokasta projektissa olivat jatkuvuus, joka on syntynyt vuosien varrella tehdyn yhteistyön myötä sekä selvästi havaittavissa ollut projektitiimin ja ohjaajan vahva motivaatio ja paneutuminen tehtävään. Samankaltainen innostunut asennoituminen on ollut ominaista myös edellisille projekteille. Raportti tuo uusia näkökulmia ja myös uutta tietoa siitä, miten alueen käyttäjät kokevat Taidetehtaan ja miten aluetta voisi kehittää”,
Fredrick von Schoultz, apulaiskaupunginjohtaja Porvoon kaupunki (2018)
Teksti: projektiuutisointi
Kuva: Tommi Vihervaara
Posti Group - Videoprojekti
”Oli ilo nähdä, kuinka opiskelijat paneutuivat huolella videon suunnitteluun ja toteutukseen. Projektin etenemistä seurattiin säännöllisesti ja opiskelijat vastasivat hienosti Postin toiveisiin. Projektin aikana tuli eteen yllättäviäkin muutoksia, mikä edellytti opiskelijoilta joustavuutta ja vahvoja tiimityötaitoja. Parasta projektissa olivat opiskelijoiden tuomat tuoreet ideat ja kyky nähdä Posti yrityksenä uudessa valossa. Tulemme hyödyntämään videota Postin sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä muun muassa rekrytointimarkkinoinnin tukena.”
Kaisa Suojoki, Learning and development manager. Posti Group (2019)
Teksti ja kuva: uutinen 28.5.2019
Burkina Faso – Kaivon toteuttaminen yhteen Afrikan köyhimmistä maista
Toisinaan yksi kuva (yllä) kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tarkemmin projektista alla olevassa videossa:
Ilmatieteen laitos – Vastuullisuusraportointiprojekti (2023)
”Tällaiset projektit ovat ryhmän jäsenille upeita mahdollisuuksia nähdä, miten organisaatioiden toimintaan voidaan vaikuttaa. Tiimin akateemisena ohjaajana oli todella helppo toimia, koska tiimi toimi proaktiivisesti ja itseohjautuvasti, enkä voinut kuin ihailla sekä opiskelijoiden työskentelyasennetta että heidän näkemyksellistä ja ratkaisukeskeistä toimintaansa.”
Seppo Ikäheimo, professori, laskentatoimi, Kauppakorkeakoulu
Posti – Varhaisjakajien kokemus osallisuudesta (2021)
”Uskon, että mahdollisuus tehdä tällainen projekti oikealle yritykselle on arvokas oppimiskokemus opiskelijoille. He hyötyvät tästä tulevalla työurallaan.”
Frank Martela, yliopistonlehtori, tuotantotalous, Perustieteiden korkeakoulu
Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy (KETI) – Puhoksen alueen puumateriaalipohjaisen liiketoiminnan kehittäminen (2014)
”Ohjaajan näkövinkkelistä on hyvin mielekästä ohjata muun opetustyön lomassa yritysprojekteja, jotka antavat opiskelijoille mahdollisuuden soveltaa teoriaa suoraan käytäntöön ja testata tuloksentekokykyä aidossa ympäristössä. Ohjaamisesta tekee mielekästä erityisesti kolme asiaa:
Tällä kertaa kaikki edellä mainitut toteutuivat, joten projekti oli ohjaajan näkökulmasta tarkasteltuna kaikin puolin onnistunut.”
Juho-Petteri Huhtala, tutkijatohtori, markkinointi, Kauppakorkeakoulu
KPMG – Muutto uusiin tiloihin (2014)
”Hienosti mennyt projekti. Tiimiläisten rekrytointi oli erittäin onnistunut, ja tiimityö sujui poikkeuksellisen hyvin. Tällaisen opiskelijatiimin kanssa oli ilo tehdä töitä.”
Kristiina Mäkelä, provosti, professori, kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen, Kauppakorkeakoulu
Triangel Korpilampi - Hotelli Korpilampi (2011)
Projektin päämääränä oli luoda design strategia hiljaisuuden ja luovuuden matkailukeskus Triangelille.
”Yritysprojektit on hyvä toimintakonsepti, jolla pidemmälle ehtineitä opiskelijoita käsinpoimien voidaan ja pitää saattaa yritysten ja yhteiskunnan toimijoiden kanssa vuorovaikutukseen. ”Saattohoitoa” parhaimmillaan, kun valmistuminen jo häämöttää!”
Timo Salli, professori, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Nokia InnoWay (2017)
”Erinomainen yhteistyöhanke, joka on johtamassa käytännön parannuksiin asiakkaan kilpailukyvyn parantamiseksi. Samalla antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskelijoille tutustua yrityksen kehityksen kannalta keskeiseen tematiikkaan. Opiskelijat selvisivät tehtävästä loistavasti.”
Erkki Ormala
työelämäprofessori, Kauppakorkeakoulu
Finpro – Market intelligence Needs of Finnish Companies in the International Environment (2006)
”Noin 10 yritysprojektin ohjaamisesta saadulla kokemuksella voin sanoa, että räätälöidyt yritysprojektit ovat erinomaisia sekä opiskelijoiden että meidän ohjaajien kannalta.”
Sami Kajalo, vanhempi yliopistonlehtori, markkinointi, Kauppakorkeakoulu
Asiantuntijayrityksen pörssilistautuminen (2006)
”Nappiprojekti kaiken kaikkiaan. Näitä projekteja voisi markkinoida vieläkin enemmän. Value for money hyvällä tiimillä on käsittämättömän hyvä.”
Elias Rantapuska, professori, rahoitus, Kauppakorkeakoulu
SOK – Itsepalvelukassan lanseeraus (2009)
”Projektin ohjauskokemus kokonaisuutena erittäin myönteinen. Keskusteluyhteys ryhmään oli hyvä ja tapaamiset projektin osalta olivat rakentavia ja vuorovaikutteisia. Opiskelijaryhmällä oli hyvä draivi päällä koko projektin ajan.
Projektin onnistumisessa avainasioita ovat opiskelijavalinta ja opiskelijoiden motivointi. Tässä valintaprosessissa ja motivoinnissa projektikoordinaattorillamme Tommi Vihervaaralla oli näkemystä ja hyvää asiantuntemusta. Projektin onnistumista lisäävät myös selkeä toimeksianto ja toimeksiantajan aito sitoutuminen projektiin.”
Arto Lindblom, professori, markkinointi, Kauppakorkeakoulu
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilogistiikka (2022)
Tämä projekti on erinomainen esimerkki Kauppakorkeakoulun ja yritysten yhteistyöstä, jossa opiskelijat pääsevät ratkaisemaan yritysten todellisia ongelmia.
”Kyseisessä projektissa yhdistyi monta hyvää asiaa. Ensinnäkin kohdeyritys Finavia on kaikkien suomalaisten tiedossa oleva, hyvin johdettu yritys. Se vastaa toiminnasta yhdellä Euroopan parhaiten johdetuista lentoasemista. Toiseksi yritys pystyi kuvaamaan tehtävän selkeästi, ja kolmanneksi tutkimuksen tekemiseen valittiin erinomainen joukko eri pääaineita edustavia opiskelijoita, jotka onnistuivat tekemään tehtävän kiitettävästi yhdessä.”
Markku Kuula, professori, logistiikka, Kauppakorkeakoulu
Luonnollisen kielen prosessoinnin (NLP) mahdollisuudet vero- ja lakitekstiympäristössä (2020)
”Teknologiat luonnollisen kielen hallintaan (NLP) ovat kehittyneet valtavasti viimeisen vuosikymmenen aikana ja aika on kypsä niiden hyödyntämiseen. NLP voi tehostaa yrityksen sisäisiä prosesseja valtavasti, kun dokumenttien lukemiseen ei tarvitse enää käyttää niin paljon konsulttien arvokasta työaikaa. Opiskelijat tarttuivat työhön tarmokkaasti, ja opimme kaikki paljon uutta.”
Tom Bäckström, apulaisprofessori, Sähkötekniikan korkeakoulu
Portugal Energy Sector Project 2023
In cooperation with the Embassy of Finland in Lisbon, Business Finland and Nova School of Business the project's objective was to identify business opportunities for Finnish companies in the energy sector in Portugal and to provide companies with a deeper understanding of the energy policy, business environment, and technology needs in the region.
”I worked on this kind of a project as supervisor for the first time and felt very supported by the Aalto coordination team. I understood well my roles and responsibilities and I feel that I was able to concentrate on the supervision and help students work smoothly. It was a great learning experience for me overall, in terms of teaching and supervision methods. Working with students was highly motivating and rewarding.”
Inex Peixoto, Postdoctoral Researcher, Management & Organizations, School of Business
Opiskelijapalaute annetaan aina anonyymisti jokaisen päättyneen projektin jälkeen. Kuvien henkilöt eivät liity kyseiseen projektiin.
FinELib - Kirjastojen aineistonhankinnan kustannustehokkuus (2009)
”Työelämäntaitojen karttumisen lisäksi projektista oli muutakin hyötyä, mikä oli myös syy sille, että alun perin hain projektiin. Projektin kautta sain kesätyöpaikan ja lisäksi ohjaajaan tutustuminen helpotti esim. graduaiheen ja toimeksiantajan löytämistä.”
S-ryhmä - Itsepalvelukassojen lanseeraus (2010)
”Mielestäni meidän tiimi oli todella hyvä. Koen, että kaikki panostivat yhtä paljon tutkimuksen tekoon ja autoimme toisiamme niin hyvin kuin osasimme. Tiimimme yhteishenki ja toimivuus oli parasta tasoa!! Parempaa tiimiä en olisi voinut saada eli hyvin olitte valikoineet opiskelijat kaikkien hakijoiden keskuudesta.”
Elisa - Audiovisuaalisen sisällön kulutus. - Arjen muuttuvia käytäntöjä ja merkityksiä. (2010)
”Tämä projekti oli hyvä näin opintojen loppuvaiheessa olevalle. Huomasin myös, etten ollut ikinä ennen ollut yhtä motivoitunut ja innostunut tekemään jotain opiskeluun liittyvää kurssia. Tätä projektia oli hieno tehdä sen jokaisessa vaiheessa aikataulupaineista huolimatta.”
Evantia Oy -Päiväkotijärjestelmän käyttöliittymän käytettävyyden kehittäminen ja suunnittelu (2013)
Kuten olettaa saattoi, projekti tuotti paljon työtä ja harmaita hiuksia. Oppimiskokemuksena aivan mieletön kurssi, ja voin suositella sitä jokaiselle kurssikaverilleni. Mahtavaa päästä oppimaan jo kouluprojekteissa todellisen yritysmaailman haasteista ja kompastuskivistä.”
S-ryhmä Laadullinen tutkimus S-yrityskortin mahdollisuuksista ja haasteista pk-yritysten kentällä. (2011)
”Oli ilo työskennellä niin hyvän työparin kanssa. Molemmat panostivat täysin työhön ja oli kiva saada aikaan laadukasta työjälkeä. Asiakas oli ihanan innostunut projektista ja loi meihinkin lisäintoa tehdä työtä. Työ tuntui hyvin merkitykselliseltä.”
Porvoon Taidetehtaan alueellinen, kulttuurinen ja taloudellinen vaikuttavuus (2013)
”Kaiken kaikkiaan pidin projektia erittäin onnistuneena ja osallistuisin samanlaiseen projektiin mielelläni jatkossakin, vaikka työmäärä ylittikin reilusti keskimääräisen kurssin työtaakan. Projektissa työelämälähtöisyys ja haastavuus toteutuivat tavalla, jota harvoin opiskelijana pääsee oman alan töissäkään kokemaan.”
Lassila ja Tikanoja (2014)
”In all, the opportunity was unique. Approaching any company representative was easy, and we also took advantage of it. I cannot imagine running into another opportunity like this that could give such an in-depth understanding of a versatile and widely-operating company. Few employees even have the chance, so I definitely feel entitled. And (I was also ) hired, thanks to this concept and its personnel! ;-)”
Pohjantähti Vakuutus - Markkina-analyysi (2016)
”Opin projektin aikana paljon konkreettisia asioita liittyen ryhmädynamiikkaan, kommunikointiin sekä ylipäänsä työelämässä ja asiakkaan kanssa toimimiseen. Opin siis paljon sellaista, mitä laskentatoimen opiskelu ei mahdollista, ja tätä minä lähdinkin hakemaan.”
CGI - Monitoimijamallin analyysi
”Opiskelijaprojektissa mukana olemisesta oli merkittävää hyötyä oman alan työn ha0kemisessa. Vaikka en voinutkaan työhaastattelussa puhua täysin vapaasti toiselle yritykselle tehdystä työstä, jo tieto merkittävälle toimijalle tehdystä projektista lisäsi uskottavuuttani runsaasti. Työhaastattelussani haastattelija piti erityisesti siitä, että olin projektissa saanut kokemusta asiakkaiden kanssa työskentelystä. Uskon, että opiskelijaprojekti vaikutti ratkaisevasti siihen, että sain hakemani paikan Junior Business Intelligence -konsulttina.”
Postin Mobiililaitteiden Käyttäjätutkimus (2020)
”I really enjoyed the project overall. My team member and I put a lot of thought and effort into the project and it showed! In my opinion we got just the right amount of assistance from the coordinator, supervisor and company.”
Deloitte - Perusterveydenhuollon digitalisaatioanalyysi (2021)
”Great project! Aalto team supported us fantastically through the whole project. Had a lot of fun working with my student colleague :). I think I've learned more from this project than any other course I have ever taken.”
Suomen valtion vuosittaisten yhteishankintojen kustannusvaikutukset. (Karjalainen, Pellava & Kivioja 2008)
Opiskelijat kartoittivat projektissa nykyisiä toimijoita ja tulevaisuuden ratkaisuja luonnollisen kielen prosessoinnin (NLP) kentällä.
Projektissa oli tavoitteena kartoittaa konepajateollisuuden markkina- ja kilpailijatilannetta Suomessa sekä Ratesteel Oy:n kasvumahdollisuuksia.
Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.
Kauppakorkeakoulu tarjoaa yrityksille ja organisaatioille niiden tarpeita vastaavia yhteistyön muotoja. Samalla toteutamme koulumme missiota.