Wood Studio -kurssille menestystä WantedDesign New Yorkissa
WantedDesign on kansainvälinen luovan yhteisön foorumi, joka on omistettu laadukkaan muotoilun ja suunnittelun edistämiselle. Osana toimintaansa WantedDesign on kuratoinut verkkonäyttelyn International Schools Show, joka esittelee valikoituja opiskelijatöitä eri koulutusohjelmista ympäri maailmaa. Aalto-yliopisto on yksi kymmenestä näyttelyyn osallistuvasta koulusta.
Aalto osallistuu tänä vuonna näyttelyyn Wood Studio -kurssilla syntyneillä projekteilla. Teemana oli uudenlainen saunajakkara. Kurssivetäjinä ovat toimineet Karola Sahi ja Mikko Paakkanen. Aallon opiskelija Anna Aleksejeva voitti Rulpa-projektillaan Conscious Design Award -palkinnon ja oli näin yksi viidestä voittajasta yli sadan opiskelijaprojektin joukosta.
Näyttely on verkossa nähtävillä 30.6.2022 saakka.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.