Viikonloppu toi ELOlaisille useita palkintoja
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen elokuvauksen opiskelija Pietari Peltola voitti arvostetun Sven Nykvist -palkinnon viikonloppuna päättyneillä Göteborgin elokuvajuhlilla.
Peltola palkittiin J-P Valkeapään ohjaaman elokuvan He ovat paenneet kuvauksesta. Peltolan työtä kuvailtiin voimakkaaksi sekä rohkeaksi unen ja todellisuuden kohtaamiseksi.
He ovat paenneet voitti myös sunnuntaina parhaan elokuvan, ohjauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun Jussi-palkinnot. Elokuvan on tuottanut professori Aleksi Bardyn Helsinki-filmi ja sen on leikannut ELOn alumni Mervi Junkkonen. Valkeapää on valmistunut taiteen kandidaatiksi ja toiminut myös useana vuonna laitoksen vierailevana opettajana.
Jussi-palkinnon saajien joukossa oli myös laitoksen alumneja. ELOlta elokuvaohjaajaksi valmistunut Antti Heikki Pesonen voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon elokuvasta Päin seinää. Peter Flinckenberg palkittiin kuvauksen Jussilla elokuvasta Tuulensieppaajat.
Lue lisää uutisia
Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa
Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.