Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Vihreät kiinteistöpalvelut tuottavat arvoa asiakkaille

Vihreillä kiinteistöpalveluilla voidaan parantaa kiinteistöjen ympäristösuorituskykyä ja energiatehokkuutta.

 Samalla tuotetaan arvoa asiakkaille.

Tähän tulokseen tuli DI Eeva Määttänen väitöstyössään. Tapaustutkimuksissa oli mukana yli neljäkymmentä suomalaista toimisto- ja kauppakiinteistöä, sekä vuokralaisia ja kiinteistön omistajia.

- Vihreät kiinteistöpalvelut vähentävät haitallisia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisten terveyteen. Ne myös täyttävät kiinteistöjen käyttäjien tarpeet, ja pitävät yllä kiinteistön kuntoa ja olosuhteita, Määttänen määrittelee.

Vihreiden kiinteistöpalveluiden avulla kiinteistöjen omistajat voivat säästää energiakustannuksissa. Lisäksi tulee imagohyöty. Vihreillä kiinteistöpalveluilla voidaan myös parantaa vuokralaistyytyväisyyttä.

Esimerkiksi siivouksessa voidaan käyttää ympäristöystävällisiä aineita, ympäristösertifioituja laitteita ja mahdollisimman vähän vettä.

Jätehuolto itsessään on ympäristöpalvelua, mutta senkin ympäristötehokkuutta voidaan usein parantaa. Asiakkaita voidaan esimerkiksi opastaa kierrätysasioissa ja järjestää tilat, joissa monipuolinen ja tehokas kierrätys on helppoa.

Ympäristötietoisuus lisääntyy

Määttäsen mukaan vihreiden kiinteistöpalveluiden kysyntä kasvaa omistajien ja vuokralaisten ympäristötietoisuuden lisääntyessä.

Rakennuttajat esimerkiksi hakevat yhä yleisemmin uusille kiinteistöille LEED- ja BREEAM -ympäristösertifikaatteja. Myös olemassa olevien rakennusten ympäristösertifiointi on kasvamassa, Sertifikaatit edellyttävät lukuisten erilaisten ympäristökriteerien täyttämistä sekä kiinteistöjen rakentamisen että käytön aikana.

Kiinteistön omistajat ja vuokralaiset voisivat Määttäsen mukaan ottaa helpoiten vastuun ympäristöstä, jos heille tarjottaisiin valmis vihreiden kiinteistöpalveluiden paketti. Palveluihin voitaisiin liittää mittarit ympäristöasioiden toteutumisen seurantaan.

Markkinoilla on jo jonkin verran kyseisenlaisia vihreitä kiinteistöpalvelutuotteita. Yleensä ne räätälöidään kiinteistökohtaisesti omistajan toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti.

DI Eeva Määttänen väitteli 22.8.2014 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun maankäyttötieteiden laitoksella. Väitöskirjan nimi on Green Property Services, Driving Environmental Performance and Customer Value in Commercial Buildings (Ympäristösuorituskyvyn ja asiakasarvon parantaminen liikerakennuksissa vihreiden kiinteistöpalveluiden avulla).

Väitöskirjan verkko-osoite:

Yhteystiedot: Eeva Määttänen, puh. 050 566 9440, eeva.maattanen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.