Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Varaosat biteiksi – tarvepohjaisella 3D-valmistuksella kustannustehokkuutta

Tutkimushanke tähtää siihen, että suomalaiset yritykset voivat olla edelläkävijöitä kansainvälisessä digitaalisten varaosien verkostossa.
Aalto University School of Engineering

Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy käynnistivät digitaalisiin varaosiin keskittyvän tutkimushankkeen yhdessä 13 yrityksen kanssa. Hankkeessa selvitetään uusia toiminta- ja ansaintamalleja, teknologista potentiaalia nyt ja tulevaisuudessa sekä rakennetaan edellytykset toimivalle verkostolle.

Tavoitteena on edistää muutosta, jossa perinteisestä varaosien valmistusketjusta ja varastoinnista siirrytään digitalisoitumisen avulla dynaamiseen ja lisäarvoa tuottavaan verkostomalliin. Varaosat ja niihin liittyvä tieto siirretään ja säilytetään digitaalisesti. Osien valmistus tapahtuu 3D-tulostamalla tarpeen mukaan, yleensä lähellä loppukäyttäjää.

Teollisuudessa 3D-tulostettujen varaosien liiketoiminta on vielä kehittymätöntä, eikä toimivia varaosiin keskittyviä verkostoja ole olemassa. Haasteita ja kehityskohteita löytyy muun muassa kriittisten osien toimintavarmuuden takaamisessa, materiaalitarjonnassa, tietoturvaan liittyvissä asioissa, suurten tai mutkikkaiden osien digitalisoinnissa ja valmistamisessa sekä etenkin toimivan palveluketjun luomisessa.

Suurissa tuotantolaitoksissa varaosavarastot ovat suuria, ja valtava määrä varaosia saattaa odottaa käyttöä pitkänkin aikaa.

- Wärtsilän kaltaisissa yrityksissä aineisiin ja tarvikkeisiin sitoutunut pääoma voi olla useita satoja miljoonia euroja. Jos tuosta pääomasta voitaisiin vapauttaa vaikkapa 5 % varaosien digitalisoimisella, olisi vaikutus jo huima, kertoo liiketoiminnan kehityspäällikkö Jarno Salonen Wärtsilästä, joka on yksi hankkeeseen osallistuva yritys.  

Hanke tähtää siihen, että suomalaiset yritykset voivat olla edelläkävijöitä kansainvälisessä digitaalisten varaosien verkostossa.

- Odotamme että hanke luo uusia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia, toteaa Tomi Kalpio, joka on yksi 3DTech Oy:n pääomistajista ja perustajista. Yritys on jo tehnyt kokeiluja 3D-tulostettujen varaosin valmistamiseksi.

Noin 1,4 miljoonan euron hanke on osa Tekesin Teollinen Internet -ohjelmaa. Vuoden 2016 alussa alkanutta kaksivuotista hanketta rahoittavat Tekes, osallistuvat tutkimusorganisaatiot ja yritykset: 3D Online Factory Oy, 3DTech Oy, AM Finland Oy, Hetitec Oy, Kone Oyj, Laserle Oy, Materflow Oy, Multiprint 3D Oy, Patria Aviation Oy, Raute Oyj, Rolls-Royce Oy Ab, Sacotec Components Oy ja Wärtsilä Finland Oy. 

Avoin vuorovaikutustyöpaja yrityksille

Teknologiateollisuus ry toimii hankkeen yhteistyöpartnerina. Ensimmäinen yhteinen ponnistus on 8.4. toteutettava avoin, yrityksille suunnattu vuorovaikutustyöpaja, jossa esitellään hankkeen sisältöä ja tavoitteita sekä kuulla yritysten näkemyksiä.

Kuvia 3D-tulostetuista varaosista

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Aalto-yliopisto
Mika Salmi, hankkeen projektipäällikkö
050 512 2746, mika.salmi@aalto.fi

VTT Oy
Sini Metsä-Kortelainen, hankkeen projektipäällikkö
040 5257 815, sini.metsa-kortelainen@vtt.fi

Aalto-yliopisto
Jouni Partanen, professori, hankkeen vastuullinen johtaja
050 576 9804, jouni.partanen@aalto.fi

VTT Oy
Pasi Puukko, hankkeen vastuullinen johtaja
040 5251 684, pasi.puukko@vtt.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.