Âé¶¹´«Ã½

Opiskelijan opas

Uutiset

Valmistuneiden tohtoreiden kyselyn tulokset 2023

Valtaosa vastaajista katsoi saaneensa tohtoriopintojensa aikana valmiudet soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa. Lähes puolet suuntasivat akateemiselle urapolulle. Kaikkia valmistuvia tohtoriopiskelijoita pyydetään vastaamaan valmistuneiden tohtoreiden kyselyyn.
Rows of doctors sitting with their doctoral hats on, photographed from behind

148 valmistuvaa tohtoriopiskelijaa vastasi kyselyyn vuonna 2023. 40% vastaajista puhui suomea tai ruotsia äidinkielenään. 70% oli miespuolisia.

Kokemukset opinnoista

95% vastaajista katsoi saaneensa tohtoriopintojensa aikana valmiudet soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa.

83% koki saaneensa riittävästi ohjausta väitöskirjan kirjoittamiseen.

Kehitin toimivat tutkimus- ja ajattelutaidot. Ja uskoni omaan tutkimukseeni sekä esiintymis-, kirjoitus- ja sosiaalisiin taitoihini kasvoi.

Valmistunut tohtori 2023

Rahoitus ja opintoaika

Valtaosa vastaajista oli työsuhteessa Aalto-yliopistoon väitöskirjantekijänä jossain vaiheessa tohtoriopintojaan ja 76 prosentilla oli rahoitusta opintojensa alkaessa. 32% sai henkilökohtaisia apurahoja tohtoriopintojensa suorittamiseksi. 65% koki että sai riittäävää ohjausta henkilökohtaisen rahoituksen hakemiseen.

84% vastaajista opiskeli päätoimisesti. Kolmasosa vastaajista saavutti virallisen neljän vuoden tavoiteajan päätoimisille opinnoille. 80% valmistui alle kuudessa vuodessa.

Useimmiten mainittuja syitä virallisen tavoiteajan ylittämiseen olivat vaativa tai työläs tutkimusaihe (30% kaikista vastaajista), väitöskirjaan liittymättömät työtehtävät muualla (27%), koronatilanteesta johtuvat vaikutukset tutkimukseen (esim. pääsy laboratorioon, aineiston keräys) (25%) and tohtoriopintoihin kuulumattomien tutkimus ja/tai projektityötehtävien hoitaminen (14%).

Työskentelyolosuhteet ja tohtorintutkintoprosessin neuvonta olivat erinomaisia. Aallossa on tarjolla paljon apua ja ohjeita.

Valmistunut tohtori 2023

°Õ²âö±ô±ô¾±²õ²â²â²õ

80% vastaajista koki että tohtorinopinnot antoivat heille hyvän pätevyyden työelämään. 45% vastaajista suuntasi opintojensa aikana akateemiselle urapolulle. Loput suunittelivat työskentelevänsä yksityisellä tai julkisella sektorilla tai yrittäjinä.

Valmistumisensa hetkellä 80% vastaajista oli työsuhteessa ja suurinosa heistä oli koulutustaan vastaavassa tehtävässä. Lähes puolet työskenteli akateemisella urapolulla ja kolmannes yrityksissä. Kolme neljästä työskenteli ainakin osittain tutkimustehtävissä. Muita tyypillisiä tehtäväaloja olivat tuotekehitys, opetus, konsultointi sekä suunnittelu- ja kehittämistehtävät.

Lisätietoa työllistymiskokemuksista:

Tohtorien uraseurantakyselyn tulokset (aalto.fi)

Kyselytulosten käsittely

Kyselyn tuloksia käydään läpi tohtorinkoulutuksen työryhmässä DEWGissä ja korkeakoulujen Tohtorinkoulutusneuvostoissa. Tuloksia käytetään tohtoriopiskelijoille tarjottavan tuen kehittämiseen.

Valmistuneiden tohtoreiden kyselyn järjestää Tohtorinkoulutuspalvelut.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Three Aalto students looking down into the camera shot from below.
Opinnot Julkaistu:

Sano mielipiteesi kielten käytöstä Aallossa

Kysely aukeaa huhtikuun lopulla, seuraa Aalto-sähköpostiasi.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University Âé¶¹´«Ã½
Opinnot Julkaistu:

Kieliä, kulttuuria ja viestintää V periodissa

Kielikeskuksessa on tarjolla monipuolisesti kielten, kulttuurin ja viestinnän kursseja.