Tuula Teeri: Nyt tarvitaan rohkea visio, innovaatioita ja investointeja, jotta Suomi saadaan kasvun tielle
”Suomi yrittää tasapainottaa taloutta lyhyen aikavälin mekaanisilla verotus- ja työllistämisratkaisuilla. Nämä keinot eivät ole riittäviä, vaan kasvu luodaan lisäämällä innovaatioita ja investointeja. Siksi tarvitsemme rohkean kansallisen tutkimus- ja innovaatiovision, joka kantaa yli hallituskausien”, Tuula Teeri sanoo.
Useiden kansainvälisten selvitysten mukaan erityisesti Suomi on menettämässä innovaatiokykyään. Pitkään Suomen Akatemian asiantuntijana toiminut Colin Whitehouse ja Tuula Teeri ovat sitä mieltä, että säilyttääkseen johtavan asemansa innovaatiomaana Suomen on:
- Kehitettävä rahoitusjärjestelmä joka kannustaa suomalaisia yliopistoja aivan kansainväliseen kärkeen.
- Sisällytettävä osaksi valtion rahoitusjärjestelmää kansainvälinen arviointi siitä, miten yliopistot edistävät yhteiskunnallista kehitystä pitkällä aikavälillä.
- Uudistettava yliopistollista koulutustarjontaa siten, että se tukee seuraavan sukupolven elinkeinoelämää ja työllisyyttä.
Useista maista, mm. Iso-Britanniasta ja Pohjoismaista saatu tutkimustieto viittaa siihen, että tiivis ja pitkäaikainen yhteistyö yritysten ja yliopistojen välillä on kestävän kasvun avain.
Damvad-konsulttiyhtiön tuoreen selvityksen mukaan Aalto-yliopiston kanssa tutkimusyhteistyötä tekevät yritykset ovat tuottavia, vientipainotteisia ja tietointensiivisiä, ja ne työllistävät keskimääräistä enemmän. Myös tanskalaisen DTU-yliopiston tulokset olivat vastaavia.
”Kykenemme ratkomaan yhteiskunnan suuria haasteita, jos investoimme kansainvälisesti kilpailukykyiseen tutkimukseen sekä jos onnistumme lisäksi yhdistämään yliopistojen ja yritysten osaamisen. Tutkimus luo liiketoimintaa, ja tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa parantaa yritysten liikevaihtoa ja luo uutta työtä”, Tuula Teeri toteaa.
Colin Whitehousen mukaan kansainvälisillä avainyrityksillä on vahvaa näyttöä merkittävästä ja säännöllisestä yhteistyöstä johtavien yliopistojen kanssa.
”Nyt Aallolla ja muilla yliopistoilla on ratkaiseva tilaisuus syventää yhteistyötä ja rakentaa pitkäjänteisiä strategisia kumppanuuksia sekä suomalaisten että kansainvälisten yritysten kanssa. Näin luomme kasvua talouteen ja työllisyyteen”, Colin Whitehouse korostaa. Hän lisää: ”Tämä on toiminut hyvin muissa maissa. En näe mitään syytä, miksi se ei toimisi myös Suomessa.”
äپٴᲹ:
Tuula Teeri, rehtori, Aalto-yliopisto
p. 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
president@aalto.fi
Colin Whitehouse, Aalto-yliopiston hallituksen jäsen
p. 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
Jaakko Salavuo, viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto
p. 050 483 6120
jaakko.salavuo@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse
Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen
Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa
Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.