Toro – El Señor Aalto – jäi asumaan Dipoliin
Rakennustekniikan laitoksen ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteinen Betoni–Concrete -näyttely päättyi maaliskuun alussa. Näyttelyssä esillä ollut sininen betonihärkä, Toro – El Señor Aalto –jäi Dipoliin muistuttamaan monialaisesta materiaalista ja betonitutkimuksesta.
Punkin johtama tutkimustoiminta keskittyy muun muassa digitalisaation hyödyntämiseen sekä betonirakentamisen resurssitehokkuuteen ja ekologisuuteen. Betonialan haasteina ovat esimerkiksi sementin valmistuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja betonin raaka-aineiden saatavuus.
Härkäveistoksen valmistuksessa on yhdistetty digitaalista tekniikkaa ja perinteisiä kuvanveistomenetelmiä. Malli on muotoiltu pääosin digitaalisesti, samoin mallista tehtävän valumuotti. Muotti on 3D-tulostettu. Betonivalun jälkeen veistos on hiottu kiiltäväksi käsihionnalla.
”Betonia voidaan valaa lähes mihin muotoon tahansa, ja tällä alueella on vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Betonista voidaan valmistaa hyvinkin monimuotoisia rakenteita ja pintoja hyödyntämällä 3D-suunnittelua ja -valmistusta. Härkäveistos on pienimuotoinen esimerkki betonin esteettisistä mahdollisuuksista”, Jouni Punkki toteaa.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.