Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Teollisuus rohkeasti mukaan alustatalouteen – mallia kasvuyrityksistä

Selvitys osoittaa, että yllättävän harvan yrityksen suunnitelmissa on oman digialustan ja sen päälle rakentuvan palveluekosysteemin luominen.

Alustatalous Suomen kilpailutekijäksi

Suomalaisyrityksissä pohditaan vakavasti, leviävätkö kuluttajamarkkinoilla hyvin vastaanotetut mallit – applet ja uberit – myös yritysten välisille markkinoille. Valtioneuvoston rahoittama ja VTT:n yhdessä Aallon ja ETLA:n kanssa tekemä selvitys osoittaa, että yllättävän harvan yrityksen suunnitelmissa on oman digialustan ja sen päälle rakentuvan palveluekosysteemin luominen. Nyt ilmestyneessä raportissa esitetään joukko toimenpit eitä, joiden avulla alustatalous voi kasvaa Suomen vahvuudeksi.

Tuotteiden ja palveluiden digitalisoituminen on kovaa vauhtia muokkaamassa perinteisiä liiketoimintamalleja rikkoen samalla vallitsevat toimialarajat niin elinkeinoelämässä kuin julkishallinnossakin. Murros vaikuttaa myös Suomessa toimiviin yrityksiin.

Selvityksen perusteella on ilmeistä, että voimakkaan kasvupyrkimyksen sijasta useimmat vakiintuneet yritykset valmistautuvat toimimaan muiden osapuolten rakentamissa liiketoimintaekosysteemeissä käyttäen niiden digitaalisia alustoja – ja annettuja pelisääntöjä tai tyytyvät rakentamaan yrityksen sisäisiä suljettuja digialustoja.

Yritysten hallitusten jäsenillä, erityisesti puheenjohtajalla, on tärkeä tehtävä kannustaa toimitusjohtajaa tarttumaan digitaalisten alustojen tarjoamaan mahdollisuuteen, ennen kuin yritys jää nopeampien toimijoiden jalkoihin.

Poikkeuksen varovaiseen linjaan muodostavat kasvuhakuiset start-upit, joille pyrkimys uuteen on luonnollista. Ne tarttuvat rohkeasti alustatalouden tuomiin mahdollisuuksiin.

- Jos Suomi haluaa olla alustatalouden voittajia, on syytä aktiivisesti poistaa esteitä kasvuyritysten kehityksen tieltä. Ehkä ne voisivat olla esimerkkinä myös vakiintuneemmille yrityksille, huomauttaa hankkeen vetäjä, tutkimusprofessori Heikki Ailisto ³Õ°Õ°Õ:±ô³Ùä.

- Huolestuttavaa on, että Suomessa ei ole yhdenkään merkittävän kansainvälisen alustayrityksen päämajaa. Koko Eurooppa on jäljessä Yhdysvaltain ja Aasian maiden johtamaa kehitystä. Kuilua havainnollistaa alustayritysten pörssiarvojen ero: eurooppalaisten alustayritysten yhteenlaskettu pörssiarvo on n. 5 % amerikkalaisten vastaavasta, toteaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Antti Eskola °Õ·¡²Ñ:²õ³Ùä.

16 toimenpide-ehdotusta päättäjille

Selvityksen tehnyt hankeryhmä ehdottaa tilanneanalyysin pohjalta 16 toimenpidettä, joiden avulla digitaaliset palveluekosysteemit ja alustat voivat kasvaa Suomen vahvuudeksi. Toimenpide-ehdotukset voidaan jakaa laajempiin politiikkatoimiin, julkisen vallan täsmätoimiin alustatalouden edistämiseksi sekä toimialakohtaisiin interventioihin.

Hankkeessa järjestetyssä yritystyöpajassa nousi myös vahvasti esille, että sääntöjen ja määräysten ylikireästä ’varman päälle’ tulkinnasta on siirryttävä kannustavaan ja sallivaan käytäntöön. Jos haluamme olla eturintamassa hyödyntämässä digitaalisten alustojen tuomia liiketoimintamahdollisuuksia, tämä on välttämätöntä.

Selvitystyön tuloksena syntyneet toimenpide-ehdotukset on koottu , joka on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Raportin ovat laatineet Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto ja ETLA.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.