Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Team Aalto sijoittui toiseksi IEEE:n kansainvälisessä opiskelijoiden suunnittelukilpailussa

Kilpailun voittajat valittiin artikkelin, esittelyvideon ja konferenssissa järjestetyn esittelytilaisuuden perusteella.
teamaalto2www_fi.jpg

Onnea Niko Lindvall (vas.), Mikko Leino, Rasmus Luomaniemi ja Henri Partanen.

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmä, jonka projektityötä on alustettu radiotieteen ja -tekniikan laitoksen Antennas workshop -kurssilla, on sijoittunut toiseksi maailmanlaajuisessa IEEE:n opiskelijasuunnittelukilpailussa.

Yhteensä 47 joukkueesta valittiin kuusi joukkuetta semifinaaliin alustavien kilpailusuunnitelmien perusteella. Finaalikierrokset järjestettiin 26. kesäkuuta alkaen Puerto Ricossa, Yhdysvalloissa. Kilpailun voittajat valittiin kilpailutyöstä kirjoitetun artikkelin, esittelyvideon ja konferenssissa järjestetyn esittelytilaisuuden perusteella.

Team Aallon jäsenet nano- ja radiotieteen maisteriohjelman opiskelijat TkK Mikko Leino ja TkK Henri Partanen sekä elektroniikan ja sähkötekniikan kandidaattiohjelman opiskelijat Niko Lindvall ja Rasmus Luomaniemi totesivat, että osallistuminen oli hieno ja opettavainen kokemus monellakin tavalla.

– Pääsimme hyödyntämään kursseilla opittuja asioita käytännössä. Lisäksi tutustuimme muihin kilpailuun osallistuneisiin joukkueisiin ja heidän töihinsä sekä pääsimme luomaan akateemisia kontakteja, Rasmus kertoo.

Vuosittain järjestettävässä kilpailussa Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmät ovat menestyneet erittäin hyvin. Semifinaalipaikka oli jo kolmas perättäinen. Edellisinä vuosina sijoitukset olivat finaalissa toinen ja kolmas.

– Tämä kertoo meidän todella kovasta tasosta ja erityisesti erinomaisista opiskelijoista vuodesta toiseen. Edellisvuosien menestys motivoi uusia opiskelijoita tavoittelemaan vielä parempaa onnistumista, Antennas workshop -kurssin vastuuopettaja, yliopistonlehtori Jari Holopainen toteaa.

Kilpailun aihe liittyy merkittävään ja ajankohtaiseen murrokseen esineiden internetin (Internet of Things) kehityksessä. Ryhmä kehitti energiaa keräävän laitteen, joka vastaanottaa ympäristössä olevia radioaaltoja ja muuntaa radioaallon energian tasavirtaenergiaksi. Toteutus on erinomainen ja on suorituskyvyltään jopa parempi kuin muutama vastaavanlainen kaupallinen ratkaisu.

.

Yksi korkeakoulun tutkimuksen painopistealueista on mikro- ja nanotekniikka ja siihen liittyvä sensorien kehitys. Kilpailujoukkueen mentori ja Antennas workshop -kurssin toinen vastuuopettaja on langattomien sensorien tutkimustyötä vetävä professori Ville Viikari.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.