Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Taloudenpuolustuskurssilla puitiin työtä ja työllisyyden parantamista

Aalto EE:n toimitusjohtajan Pekka Mattilan mukaan johtajuuden tarve kasvaa.
Taloudenpuolustuskurssilla kansanedustajat esittelivät työllistämiskeinojaan raadin arvioitaviksi
Taloudenpuolustuskurssilla kansanedustajat esittelivät työllistämiskeinojaan raadin arvioitaviksi. Kuva: Woltti Group / Jukka Mäkelä

Kansanedustajien, yritysjohdon ja akateemisen maailman johtavien asiantuntijoiden Talouden­puolustus­kurssi järjestettiin jo viidennen kerran torstaina 12. syyskuuta. Tilaisuuden on tarkoitus auttaa yritysedustajia ja kansanedustajia ymmärtämään toistensa näkökantoja entistä paremmin. Tällä kerralla aiheena oli työllisyyden parantaminen.

Illan aikana pohdittiin 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamista. Kansanedustaja Lauri Ihalaisen mukaanyhden prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa tuo noin miljardin lisää julkiseen talouteen, kahden prosenttiyksikön nousu noin kaksi miljardia. Eniten kannatusta Taloudenpuolustuskurssille osallistuneet antoivat seuraaville keinoille parantaa työllisyyttä: työn verotuksen keventäminen pieni- ja keskituloisille, palkkatuen lisääminen pitkäaikaistyöttömän työllistäjälle ja työehtojen paikallisen sopimisen lisääminen.

Moni illan panelisteista kannatti ns. Tanskan malliin siirtymistä, työttömyysturvan muuttamista nykyistä kannustavampaan suuntaan. Todettiin, että Suomen tilanne palkkatuen ja työvoimapalveluiden osalta on heikompi kuin muissa Pohjoismaissa.

Kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Teemu Malmi totesi, että palkkakuluilla on todella iso vaikutus palvelualoilla. Hänen mukaansa perustulosta keskusteltaessa voitaisiin työsopimuksissa luopua minimipalkasta.

Työnhausta todettiin, että on tärkeää herätä ajoissa oppimaan uutta, jos vanhalle osaamiselle ei ole kysyntää. Näin pitää varmemmin itsensä työllistettynä. Jatkuva oppiminen on erittäin tärkeää. Useimmat panelistit kannattivat ehdottomasti työperäistä maahanmuuttoa, sillä tarvitsemme osaajia myös Suomen ulkopuolelta.

Kansanedustajien työllistämiskeinoja kommentoimassa ollut rahoituksen työelämäprofessorimme Antti Suhonen (kuvassa kolmas oikealta)sanoiosatyökykyisten työllistämisestä, että kyseessä on ennen kaikkea arvokysymys niin työnantajan kuin yhteiskunnan näkökulmasta.

Kilpailukykysopimuksesta eri näkemys taloudenpuolustuskurssilaisten ja kansan välillä

Tapahtumaan osallistuneista yli puolet kannatti jatkoa kilpailukykysopimuksen työaikapidennyksille. Kansalaisista HS:n kyselyn mukaan vuosittaisia työajan pidennyksiä kannattaa vain reilu kolmannes. Edellisellä hallituskaudella solmittu kiky-sopimus nosti vuosittaista työaikaa 24 tunnilla ilman, että palkka nousi. Asiasta jatketaan keskustelua ja neuvottelua alkavalla työmarkkinakierroksella.

Aalto EE:n toimitusjohtajan Pekka Mattilan mukaan digitalisaatio ja robotiikka eivät vielä ole vähentäneet työtä, päinvastoin. Tulevaisuudessa työtä arvioidaan katoavan, mutta harva ammatti katoaa kokonaan. Päälliköitä tarvitaan jatkossa vähemmän, mutta johtajuuden tarve kasvaa.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja tarjoava Aalto University Executive Education (Aalto EE) ja Helsingin Sanomat. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âökumppaneina olivat Tekniikan Akateemiset, Työeläkeyhtiö Elo, Suomen Ekonomit sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Tapahtuma oli kutsuvierastilaisuus ja se järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla. Taloudenpuolustuskurssi saa jatkoa jälleen ensi syksynä, jolloin vuorossa on jo kuudes kerta.

Twitter: #tpk2019

Teksti: Terhi Ollikainen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

TeamTwins on eräänlainen digitaalinen peili tai kaksonen, joka auttaa reflektoimaan omia ominaisuuksia, asenteita ja toimintatapoja suhteessa tiimikavereihin ja yhteistyökumppaneihin. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Voiko tekoäly opettaa ihmisille empatiaa? Tutkijat ratkovat työelämän ristiriitoja digitaalisen kaksosen avulla

Aalto-yliopiston professori Niina Nurmi ja vanhempi yliopistonlehtori Ville Eloranta kehittävät parhaillaan tekoälymenetelmää, jonka tavoitteena on ratkaista työpaikan konfliktitilanteita – jo ennen niiden syntymistä. TeamTwins -ohjelmistolla on jo yli tuhat käyttäjää suomalaisissa ja monikansallisissa yrityksissä sekä julkisen hallinnon organisaatioissa.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.