鶹ý

Uutiset

Taide ja muotoilu sijalle 9 maailmassa

QS-rankingin mukaan myös Aalto-yliopiston arkkitehtuuri ja liiketaloustiede ylsivät sadan parhaan joukkoon.
qs18_arts-news_fi_fi.png

QS World University Rankingin vuoden 2018 alakohtaiset vertailut julkaistiin 28.2. Vertailuissa oli mukana 48 tieteenalaa. Aalto-yliopisto arvioitiin maailman 9. parhaaksi yliopistoksi taiteen ja muotoilun alalla (art & design). Edellisvuonna sijoitus tällä alueella oli 13. Arkkitehtuurin alalla (architecture & built environment) Aallon sijoitus nousi 46:nneksi, kun aiempi sijoitus oli 51–100.

"On huikea saavutus sijoittua kovassa kilpailussa taiteen ja muotoilun alalla maailman kymmenen parhaan joukkoon. Aalto-yliopistossa uskomme, että taide, luovuus ja muotoilu uudistavat yhteiskuntaa haastamalla, kyseenalaistamalla ja tuottamalla uutta tietoa ja ymmärrystä", sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen.

QS:n alakohtaisissa vertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon sijalla 51–100 oli myös Aalto-yliopiston liiketaloustiede (business).

Aalto-yliopisto sijoittui luokkaan 101–150 maailmassa sähkötekniikassa (electrical engineering), materiaalitutkimuksessa (materials science) sekä laskentatoimessa ja rahoituksessa (accounting & finance).

Sijoilla 151–200 olivat kemian tekniikka (chemical engineering), tietotekniikka (computer science), konetekniikka (mechanical engineering), rakennustekniikka (civil engineering), taloustiede (economics) ja viestintä (communication),

QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.

QS World University Ranking vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Edellisellä QS:n yleisranking-listalla Aalto-yliopisto oli sijalla 137. Heinäkuussa QS julkaisi listauksen alle 50-vuotiaista yliopistosta ja tässä vertailussa Aalto-yliopisto oli seitsemäs maailmassa.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.
 

Lue lisää(topuniversities.com)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Musta teksti keltaisella: “#9” ja rivi maailman taide- ja muotoilurankingista (QS 2026).
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on maailman yhdeksänneksi paras

Kaikkiaan viisi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Aalto-yliopisto valittiin Suomen parhaaksi yliopistoksi QS-vertailussa.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto säilytti paikkansa Suomen ykkösenä QS:n yliopistovertailussa

Aalto-yliopisto jatkoi menestystään kansainvälisessä QS World University ranking-vertailussa ja säilytti paikkansa Suomen parhaana yliopistona.
Infografiikka sijoituksesta
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu maailman 10 parhaan joukossa

Kaikkiaan kuusi alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Two guys flying a kite on Otaniemi 鶹ý
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto nousi Suomen ykköseksi QS:n yliopistovertailussa

Kokonaissijoitus oli 109. maailmassa, ja valmistuneiden työllistymisessä Aalto oli sijalla 39.