Tähtiin tähyilyä
Aallon järjestämä Avaruus ja satelliitit -kurssi tarjosi lukiolaisille mahdollisuuden tutustua tutkimukseen, johon koululuokassa opitut asiat perustuvat: ”Koulussa kerrotaan, että tuolla jossain pyörii planeetta, mutta täällä pääsee oikeasti näkemään, miten sen olemassaolo on alun perin saatu selville”, kertoo Saara Virkkunen Olarin lukiosta.
Saaraa avaruus on kiehtonut aina. Lapsena hän osallistui Ursan järjestämille Tähtileireille eikä kiinnostus aihetta kohtaan ole hiipunut. Mukaansa kurssille hän houkutteli ystävänsä Safiyah Korhosen ja Laura Kanervan Olarin lukiosta.
”Vierailu Ilmatieteen laitokselle jäi mieleen. Oli siistiä päästä näkemään laitteisto ja miten avaruutta tutkitaan”, Safiyah kertoo.
Riikka Rintala Kotka Svenska Samskolanista halusi hyödyntää kurssin tarjoaman tilaisuuden ja oppia lisää avaruustutkimuksesta huippuosaajien opastuksella.
”Pienessä koulussa ei ole tarjolla esimerkiksi tähtitieteiden kaltaisia kursseja. Täällä pääsee tapaamaan alan ammattilaisia ja saa esimakua siitä, millaista täällä olisi opiskella ja työskennellä”, hän toteaa.
Ilmapiiri kurssilla oli innostunut, minkä toteaa myös kurssin opettaja Alexandros Binios: ”Oppilaat olivat erittäin aktiivisia ja halusivat oppia lisää. He nauttivat päästessään pohtimaan asioita itse, ilman valmiita vastauksia.”
Lukiolaisille suunnattu Avaruus ja satelliitit -kärkikurssi järjestettiin huhtikuussa jo seitsemättä kertaa. Aallon asiantuntijoiden johdolla oppilaat pääsivät vierailemaan Suomen ensimmäisten satelliittien Aalto-1:n, Aalto-2:n ja Aalto-3:n laboratorioissa, oppimaan asteroidimissioista, katsomaan Kumpulan Mars-luotainta sekä suunnittelemaan omat avaruusmissionsa. Suunnitelmia tehtiin muun muassa näytteidenhakumatkasta Ceres-kääpiöplaneetalle sekä kaivostoiminnan aloittamisesta robottien miehittämässä Kuussa.
Kärkikurssit ovat lukiolaisille tarkoitettua huippuopetusta, jonka tarkoituksena on kasvattaa kiinnostusta matemaattisluonnontieteellisiä aineita kohtaan sekä tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua yliopistomaailmaan jo lukion aikana. Aiheista kuten avaruus ja satelliitit, biotekniikka sekä mikro- ja nanotekniikka järjestettäviä kursseja opettavat Aalto-yliopiston professorit, tutkijat ja opettajat. Viikon kestäviä intensiivikursseja järjestetään syksyisin ja keväisin.
Teksti ja kuvat: Linda Koskinen
Kuva Aalto-1 -satelliitista: Mikko Raskinen
Lue lisää uutisia
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla
Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.