Syventyvää yhteistyötä Intian kanssa
Tavoitteena on lisätä kontakteja koulutuksen ja tutkimuksen alueilla ja avata uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
۳ٱٲötä varten kaksitoista suomalaista yliopistoa on muodostanut konsortion, jonka koordinaatiosta vastaa Aalto-yliopisto. Intialaisilla yliopistoilla on oma konsortionsa Institutes of Technology (IIT), jonka delegaatio vieraili Aalto-yliopistossa syksyllä 2013 .
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri allekirjoitti intialaisen konsortion edustajan IIT Kanpurin rehtorin kanssa yhteistyöasiakirjan (MoU) 15.10.2014. Tilaisuudessa läsnä olivat myös molempien valtioiden presidentit Sauli Niinistö ja Pranab Mukherjee.
Suomalaisyliopistojen toimiminen konsortiona tuo Intian kanssa tehtävään yhteistyöhön tarvittavaa laajuutta.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.