鶹ý

Uutiset

Suomen kielen puheentunnistus kehittyy Elisan ja Aalto-yliopiston yhteistyön ansiosta

Uusi, tarkempi puheentunnistusteknologia parantaa puheeseen perustuvia palveluita.
Kuvituskuvassa kaksi puhelinta, joiden näytöillä kasvot. Kuvitus: Taru Happonen.
Kuva: Taru Happonen

Aalto-yliopisto ja tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä Elisa ovat kehittäneet yhteistyössä suomalaista puheentunnistusta. Puheentunnistus tarkoittaa puhutun kielen muuttamista tietokoneille luettavaan ja käsiteltävään muotoon. Elisan ja Aallon kehittämä puheentunnistus tulkitsee suomenkielisiä puhelinkeskusteluja tarkemmin kuin markkinoilla olevat globaalien toimijoiden tarjoamat palvelut, kertoo Elisa .

Puheentunnistusteknologian erityishaaste on tulkita suomen puhekieltä, joka voi erota monin tavoin kirjoitetusta kielestä. Aalto-yliopistossa on pitkään ollut tavoitteena kehittää suomenkielistä puheentunnistusta, joka ymmärtäisi myös puhekielistä keskustelua.

”Suomenkielisen puheentunnistuksen kehittäminen on vaikeaa monesta syystä. Tutkimuskäyttöön saatavilla olevaa keskusteluaineistoa on hyvin vähän, eikä puhekielisille sanoille ole standardoitua kirjoitusmuotoa. Lisäksi suomenkielisillä sanoilla on puhekielen rikkauden lisäksi taivutuspäätteiden ja yhdyssanojen vuoksi paljon eri muotoja, joiden esiintymisen tilastollinen mallintaminen on hankalaa”, kertoo Aalto-yliopiston professori Mikko Kurimo.

Aalto-yliopiston tutkijat tekevät puheentunnistuksen menetelmien perustutkimusta ja kehittävät pilottiversioita puheentunnistimista. Aalto-yliopiston kehittämään pilottiversioon pohjautuen Elisa on jatkokehittänyt teknologiaa oman aineistonsa avulla.

”Meillä on saatavilla paljon laadukasta puhedataa Elisan asiakaspalvelusta ja ICT-palveluiden käyttäjätuesta, minkä avulla olemme saavuttaneet laatutason, jolla voi toteuttaa käytännössä toimivia ratkaisuja. Haluamme olla edelläkävijä suomen kielen puheentunnistuksessa, koska sen hyödyntämisestä on valtavasti hyötyä sekä Elisalle että asiakkaillemme”, Elisan yritysasiakasliiketoiminnan teknologiajohtaja Ville Rautio kertoo.

Puheentunnistusta hyödynnetään jo Elisan asiakaspalvelussa ja ensimmäiset Elisan yritysasiakkaat pilotoivat puheentunnistuksen käyttämistä omassa toiminnassaan. Suomen kielen puheentunnistus lyhentää merkittävästi asiakaspalvelussa käytävien puheluiden käsittelyaikaa.

”Puheentunnistus on osa automatisointia, ei koko ratkaisu. Puheentunnistuksen hyödyntämismahdollisuudet myös muualla kuin asiakaspalvelussa ovat lähes rajattomat. Puheesta saatavaa dataa voi käyttää esimerkiksi asiakastyytyväisyyden selvittämisessä ja asiakkuudenhallinnassa”, kertoo Rautio.

Kehitystyö on osa suomen kieleen ja tekoälyyn liittyvää tutkimusyhteistyötä, jossa ovat mukana Elisa ja Suomen tekoälykeskus FCAI. Suomenkielisten tekoälyyn pohjautuvien sovellusten kehittäminen on tärkeääSuomen kielen elinvoimaisuuden kannalta, sillä se auttaa varmistamaan, että suomalaiset asiakkaat saavat asiakaspalvelua myös omalla kielellään tulevaisuudessa.

”Suomen kannalta olisi hyvä, että pysymme näissä asioissa eturintamassa. On tärkeää saada enemmän resursseja suomen kieliteknologian kehittämiseen ”, Mikko Kurimo sanoo.

FCAI on valtakunnallinen tekoälyn osaamiskeskus, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.