Suomen Akatemialta rahoitus neljälle Aalto-yliopiston hankkeelle
Kolmeen vuonna 2016 järjestettyyn hakuun saatiin yhteensä 138 hakemusta. Haut oli suunnattu Suomen kansallisen tiekartan infrastruktuureille, uusille avauksille ja tiekartan ulkopuolisille infrastruktuureille sekä valtiojäsenyysinfrastruktuureille.
Aalto-yliopistosta rahoitusta myönnettiin seuraaville hankkeille:
- Professori Jukka Seppälä, BIOECONOMY Alliance for excellence in sustainable biomass refining
- Professori Keijo Heljanko, Finnish Grid and Cloud Infrastructure (FGCI) Stage 2 : enabling data sciences
- Professori Kirsi Virrantaus, Open Geospatial Information Infrastructure for Research
- Akatemiaprofessori Jukka Pekola, Otaniemi research infrastructure for micro- and nanotechnologies (OtaNano)
(aka.fi, pdf)
Infrastruktuurirahoituksen tavoitteena on parantaa suomalaisen tutkimuksen laatua, uudistumista, kilpailukykyä ja tieteidenvälisyyttä sekä lisätä suomalaisten tutkimusympäristöjen vetovoimaisuutta. Tutkimusinfrastruktuurikomitea kiinnitti rahoituspäätöksissä huomiota siihen, miten rahoitettavat infrastruktuurit mahdollistavat huipputason tieteen tekemisen. Päätöksissä huomioitiin myös esimerkiksi tutkimusinfrastruktuurin avoimuus ja käyttöpolitiikka, kansallisesti laaja ja merkittävä käyttäjäkunta ja hankkeiden kansainvälinen merkittävyys.
Seuraava FIRI-rahoitushaku avautuu huhtikuun haun yhteydessä vuonna 2018.
(aka.fi)
Lue lisää uutisia
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Tutkijat parantavat mikrokäsittelyn saavutettavuutta
FilMBotin tarkoitus on madaltaa tarkkuustyön kynnystä koulutuksessa, tutkimuksessa ja mikrokokoonpanossa