Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Suomalaisille menestystä pohjoismaisessa NCPC-ohjelmointikilpailussa

Kilpailuun osallistui yli 250 joukkuetta, joista kymmenen parhaan joukkoon sijoittui neljä suomalaista joukkuetta.
Aallon "KnowYourArchitecture"-tiimin Henrik, Matias ja Olli NCPC 2017 -kisassa.

Pohjoismainen -ohjelmointikilpailu järjestettiin lauantaina 7.10.2017 samaan aikaan 17 yliopistolla ympäri Pohjoismaita.

NCPC-kilpailussa 1–3 hengen joukkueet yrittivät viiden tunnin aikana ratkaista oikein mahdollisimman monta algoritmista ohjelmointitehtävää. Tehtäviä oli kaikkiaan 11 ja parhaat joukkueet ratkoivat niistä yhdeksän oikein.

NCPC-kisan voitto meni tänä vuonna Norjaan, mutta kymmenen parhaan joukkoon mahtui peräti neljä suomalaista joukkuetta. Helsingin yliopiston paras joukkue tuli kilpailussa 2. sijalle ja Aallon paras joukkue "KnowYourArchitecture" oli 7. paras. Aallon joukkueeseen kuuluivat Olli Pasanen (toisen vuoden tietotekniikan opiskelija), Matias Lahti (neljännen vuoden tietotekniikan opiskelija) ja Henrik Lievonen (toisen vuoden fysiikan opiskelija). Kaikkiaan 252 joukkuetta ratkoi kilpailussa ainakin yhden tehtävän.

Kilpailuun osallistui yli 250 joukkuetta, joista valtaosan edustajat olivat yliopisto-opiskelijoita pohjoismaisista yliopistoista. Parhaat opiskelijajoukkueet jatkavat marraskuussa edelleen luoteiseuroopan alueen -kilpailuun Bathiin, Englantiin, jonne myös Aallon "KnowYourArchitecture"-tiimi suuntaa, ja -finaaliin, joka järjestetään Kiinassa keväällä 2018.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.